Minustako eläinlääkäri?

Minä en ymmärrä Mamia sitten ollenkaan. Hän ei osaa päättää mitään. Ensin sanotaan että "Ei. Noin ei saa missään nimessä tehdä" ja sitten yhtäkkiä niin juuri pitääkin tehdä.

Tarkoitan minun masulankoja. Kun ei niihin saanut koskea. Laitettiin oikein vaate päälle etteivät ne vain lähde pois ja kiellettiin painimasta. Me oikeesti kysyttiin Marren kanssa saako jo painia, eikä painittu ennenkuin saatiin lupa. Sitten kuulen kun hän puhuu puhelimessa (se on vähän kuin kamera paitsi sieltä kuuluu ääntä kun sinne höpöttää) että pitäisköhän viedä Nekku taas eläinlääkäriin jotta saataisiin ne tikit pois. Kuvitelkaa, TAAS eläinlääkäriin!!! Olinkin ihmetellyt miksi hän oli aiemmin niitä lanka-tikkejä nykkinyt, mutta se tuntui niin ilkeältä, että minulla alkoi häntä väpättämään ja Mami lopetti koko puuhan. Mutta eläinlääkäriin!! Miksei vain sanonut minulle, että voin ottaa ne pois, ei, sanottiin vain ettei saa koskea!
Niimpä minä otin heti kaksi pois ja pitkän nukkumisen jälkeen vielä sen viimeisenkin. Hah!!!

Minulle ei selvinnyt miksi, mutta minulle puettiin taas vaatteita. Minähän olen kissa, en mikään lelu tai koira. Nyt vaatteet olivat vain naruja, eivätkä tuntuneet kovin kummilta, turkki kyllä meni sekaisin. 
Mami on rakennellut ikkunaverkkoa uusiksi, kun minulle on tullut halu kokeilla kaikenlaista kiellettyä ja murtauduin verkon alta. Katselin maisemia huisin korkealta ja tulin kyllä heti kiltisti sisälle kun sanottiin. Minä myös kiipeän verkkoon roikkumaan silloin kun Mami varmasti huomaa. Johtuu varmaan tästä talvesta/syksystä, kun ikkuna ei ole enää kovin usein auki.

Pikku potilas - Osa 2

Kerroin viimeksi, kuinka minua oli raapaistu masuun ja siihen oli ommeltu lankoja. Vaikka olin jo seuraavana päivänä reipas ja riehakas, Mami hyssytteli ja muistutti jatkuvasti Marrea ettei se saa leikkiä minun kanssani. Meihin ei kuitenkaan luotettu ja minut nolattin pukemalla kuin koira aina kun Mami lähti johonkin. En osannut vaate päällä juosta, mikä oli kuulemma tarkoituskin. Mutta riisua osasin!! Se kävi aivan hetkessä! Olisihan se pitänyt arvata että Mami lisäsi kiinnitysnaruja ja riisumiseen meni vähän kauemmin. Tuli lisää naruja, eikä vaate enää lähtenytkään pois. Kunnes Mami tuli kerran kotiin ja ihmetteli miksen tule vastaan. En kai minä voinut, kun olin sohvan takana kamalan onnettomana kapaloituna tiukasti kuin perhonen kotelossaan. Olin saanut takajalat vedettyä sisään ja siihen jäin. Kun vielä onnistuin hiekkalaatikkoreissulla lirauttamaan vaatteeseen pisua, se kiusa onneksi loppui siihen. 
 
Sitten Mami löysi masustani haavan alapuolelta tassun kokoisen patin!! Hän panikoi koko illan ennenkuin pääsi soittamaan aamulla eläinlääkärille. Hän pelkäsi että olen voinut riehuessani repiä sisällä olevat tikit. Siis minua oli ommeltu sisäpuoleltakin!! Miksi??? Yritin selittää ettei minuun satu ollenkaan, turha eläinlääkäriä on vaivata, mutta varmaan arvaatte ettei minua kuunneltu. Ei, vaikka selitin asian matkalla uudestaan useaan kertaan ja kovalla äänellä.
Tällä kertaa oli mukava eläinlääkäri. Täti ei pistänyt eikä raapinut eikä ommellut, silitteli vain masusta. En ymmärrä miksi minun piti sinne mennä silitettäväksi, olisihan se voitu tehdä kotonakin. Eläin-täti kysyi riehunko minä paljon ja alkoi samantien nauramaan, koska olin juuri hyökännyt kaikin tassuin ja hampain kopan ristikon kimppuun.

Uudet hampaat! Vihdoinkin!!

Olin saanut haava masussa riehumisesta tyrän. Kun se ei minua mitenkään vaivaa ja on muutenkin hyvän oloinen, sille ei ainakaan toistaiseksi tarvitse tehdä mitään (Hyvä hyvä!!! Kannatan!!). 
Minulla ei ollut aavistustakaan, että isoilta kissoilta leikataan masu yhtä usein kuin kynnet.. 
Mami ilahdutti Marren sanomalla, että Marren oli tarkoitus kasvattaa minut ja mitä se olikaan saanut aikaiseksi, riehuvan tuhotassun.  Marre ilahtui ja tunsi ylpeyttä noin hienoista kehuista!! Se kertoi olleensa viimeksi yhtä ylpeä kun olin kiivennyt ensimmäistä kertaa yläkaappiin. On hienoa kun meidän työtä arvostetaan. Mami kyllä mutisi jotain että " tämän siitä saa kun antaa ADHD-tapaukselle ystäväksi ja kasvatiksi hyperaktiivisen pennun..."

Sain ekan tunnustuksen
Junnuherra lähetti, merci bien!

 
1.Lempinumero? 
Monta. Meitä kissoja on kaksi, jalkoja neljä ja sitten tulee monta. Mamilla seiska.

2.Alkoholiton suosikkijuoma? 
Kyllä se ehdottomasti on Whiskas-maito.

3.Lempieläin? 
No kissa tietysti! Kärpänen on myös kiva, siis leluna

4.Facebookki vai tvitteri? 
Minä en käytä kumpaakaan. Mamilla on Facebook-profiili, muttei hänkään siellä usein ole.

5.Intohimoni? 
Juokseminen ja kiipeily

6.Suosikki viikonpäivä? 
En erota niitä. Mami tykkää perjantaista

7.Suosikkikukka? 
Kaikki. Olivat ne ruukussa tai maljakossa, minä syön kaikki. Mami tykkää ruusuista.
_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ __ _ __ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Minä en sitten millään malta sairastaa. Seuraavana päivänä leikkauksesta sinkoilin menemään entiseen tahtiin. Mami ja jopa Marre yritttävät toppuutella. Marrea hirvittää että menisin muka rikki. Enhän minä vessapaperista ole tehty!! Mutta Marre muistelee kauhulla millaista oli vuosi sitten, kun Mona-sisko meni enemmän ja enemmän rikki, kunnes sitä ei enää ollut...

Pikku potilas

Ensinnä, Nekku kiittää Junnua tunnustuksesta. Yritin käydä kiittämässä ja jättämässä kommentin, mutta se olikin melkoisen ylivoimaista. Mikään ei kelvannut.

Kävimme eilen retkellä katsomassa Eläinlääkäriä. Se ei ollutkaan ollenkaan kivaa.
Minut laitettiin koppaan ja kannettiin "autoon". Ja minä aloin huutamaan kovempaa kuin koskaan ennen, Marre unohtui!!! Mutta ei palattu takaisein hakemaan... Sitten toisessa kopassa tuli sisko ja veli. Tunsimme heti toisemme, ainakaan kukaan ei sähissyt. Vaihdoimme siinä kuulumisia ja sitten menimme hirveän pahalta ja pelottavalta haisevaan paikkaan. Siellä meidät punnittiin, veli oli isoin, 3,4kg. Sitten tuli sisko, 3,0kg ja minä olin pienin, 2,5kg.
Tunsin kipeän piston jonka jälkeen minua alkoi nukuttamaan aivan kamalasti...

 Kun heräsin olin taas kotona, mutta en osannut enää kävellä! Nukuin lisää ja useiden nokosten jälkeen alkoi kävely ja hyppääminen taas sujumaan.

Vierailu sairasvuoteella

Toettuani pöpperöstä tunsin masuani särkevän. Katsoin ja minulta oli viety masukarvat ja laitettu ihoon lankoja, niitä sanotaan "tikeiksi". Ymmärtääkseni minuun on tehty terävällä kynnellä haava ja minut on ommeltu kokoon! Marre ja Mami sanoivat tälläisen kuuluvan kissan elämään. Marre ei kuitenkaan osannut kertoa miksi ja Mamin selityksessä ei ollut järjen hiventä. Tietenkään minulla ei voi olla pentuja koska minähän olen pentu!
Aamulla minulla oli jo aivan hyvä ja normaali olo. Yritin näyttää Mamille kuinka hyvin osaan hoitaa haavaa nuolemalla, mutta hän kielsi. Se oli oikeastaan hyvä, sillä haava on melko kipeä. Ensin Mami yritti pukea minulle vaatteen päälle ja sitten laittaa kipeään kohtaan lapun, mutta minä en tykännyt ja otin ne pois. Juoksen ja leikin kuten ennenkin, mutta Marre ei leiki minun kanssa. Jos se unohtaa, Mami sanoo ei. Muuten sisällä olevat voivat tulla ulos. Ja se ei olisi yhtään hyvä. Minun pitäisi ottaa monta päivää rauhallisesti, mutta mitä minä sitten muka tekisin?

Puoli vuotta!!  

Minä täytän puoli vuotta. se on jo melkoinen merkkipaalu. Me oikein juhlittiin sitä, Mami osti herkkupurkin ja söimme sen Marren kanssa yhdessä. Oli oikein hyvää, meriherkkuja. Sain minä pienen nokareen jäätelöäkin.
Ei se että sokerihiirillä putoaisi hampaat ollut kuin Mamin pelottelua. Minun ja Pilkku-siskon hampaat ovat lujasti kiinni ja velipoika kasvatti lisää hampaita! Sillä on hampaat kuin haikalalla (minä tiedän, että kalat asuvat purkissa).
Tavallisestihan pitkiä hampaita on ylhäällä yhtä monta kuin etutassuja, mutta veikalla on ylhäällä pitkiä hampaita kaikkien tassujen verran!

Olen melko varma, että sain ratkaistua sen vesilaatikon arvoituksen. Ratkaisuhan on niin yksinkertainen, etten käsitä miksen tajunnut sitä ennemmin. 
Vesi menee tietysti pois! Toiseen paikkaan!!!
Niinhän ruokakin tekee. Ensin se on kupissa. Kun se syödään, se menee sieltä pois ja toiseen paikkaan eli masuun. En tosin tiedä missä veden pois ja toinen paikka ovat, mutta uskon näin tapahtuvan. Eikö niin? Niinhän???