JOULUN ODOTUSTA

Joulu on jo ovella ja minäkin olen tietysti osallistunut jouluvalmisteluihin.

 

Mami teki paperista koristeita (löysin netistä hienojen koristeiden ohjeita, joita tehtiin ihan tavallisesta paperista) ja minäkin tietysti tulin kaveriksi. Minä tein paperista hienoa kynsi- ja hammastaidetta ja Mami koristeli niillä roskiksen. Se on kuulemma hyvin tärkeä paikka koristella joten olin tyytyväinen.
Marre on alkanut oleskella vanhalla paikallaan mustan hyllyn päällä. Minua oikein ihmetyttää miksen ole itse hoksannut, että sinnekin voi hypätä… Nyt on ihan tyhmä olo. Kynttilätkin ovat kivoja, vaikkei meillä olekaan tapana käydä käristämässä viiksiä, kuten Monalla oli aikoinaan tapana. (Monan poismenosta tuli 5. päivä kuluneeksi kaksi vuotta. Yhä hirveä ikävä) Mutta hyvääkin on tehty, nimittäin torttuja! Niistä minä tykkään! En siitä hillosta, mutta nurkkia on kiva nakerrella. Ja Mami laittaa torttulaatikon kannen niin huonosti kiinni että niitä on ihan helppo hakea, varsinkin jos hän sattuu nukkumaan. Hei, minä en syö kinkkua enkä lohta, niin saan kai minä edes torttuja syödä. Enkö saakin? Sunnuntaina me lähdetään taas katsomaan Liliä ja puuta. Jee..eiiii… Yrittääköhän Mami taas huijata namirasialla meidät pois sängyn alta kun on aika mennä häkkiin? Nyt en aio mennä halpaan. Menen kuitenkin…

 

Hyvää joulunodotusta kaikille!

MARRE

Smarre Sissintytär “Marre”    s. 28.11.2008
e. Sissi
i. Karvinen

Heippa kaikki!!
Minun rakas isosisko ja kasvattaja täyttää ylihuomenna puolikymmentä vuotta, eli niin monta kuin toisessa etutassussa on kynsiä. Onnitellaan sitä oikein porukalla. Eikä haittaa vaikka onnittelut tulisivat vähän myöhässä. Katsokaas kun samalla minä haluaisin saada tietää käykö minua tervehtimässä yksi vai monta.
Me aiotaan juhlia synttäreitä pitkillä nokosilla, toistemme pesulla ja pitkillä jahdeilla. Mami antaa varmaan jotain hyvää ja rapsuttelee.
Kehräävin terkuin    Nekku

EVAKOSSA

 

Minulla oli maanantaina HYVIN jännittävä ja tapahtumarikas päivä. Kerroin varmaan viime kerralla, että meidän koko taloon tuli uudet ikkunat. Me ei saatu nukkua yöunia loppuun kun

aina aamuseitsemältä alkoi kamala pauke ja kolina. Ja pudoteltiin ja rikottiin ikkunoita. Varmaan ikkunasedät saivat kamalat huudot. Minä olisin ainakin saanut. Sitten tuli meidän pesän vuoro. Me emme voineet olla kotona ja jouduimme lähtemään pois. Aamulla Mami laittoi Marren koppaan ja minua alkoikin hermostuttamaan ja päätin etten sittenkään taida lähteä ja juoksin piiloon sängyn alle. Mami ei edes yrittänyt ottaa minua kiinni, vaan alkoi rapisuttamaan namilaatikkoa. Minä juoksin tietenkin heti paikalle silmät ilosta loistaen. Ja se kiero, valehteleva ihminen ei antanutkaan minulle namia, vaan sieppasi kainaloon ja kantoi koppaan! Ilkeä! Nyt me ei mentykään autolla, vaan koppa oli sidottu vetokärryihin ja Mami veti meidät perille. Me menimme Kakaran Mamin pesään. Siellä ei ollut ketään, mutta onneksi Mamilla oli avain lainassa. Nyt minun pitää vähän selittää, miten pesä oli tyhjä, mutta kukaan ei kuitenkaan ollut hukassa. Talo on vanha puutalo, jossa on neljä eri pesää. Toisessa alakerran pesässä asuu kakaran Mami ja toisessa yläkerran Pilkun Mami. Lisäksi Pilkun Mami on Kakaran Mamin emo. Koska kissoja ei haluttu erotta, ne asuvat molemmat ylhäällä. Kakaran mami oli myös jäänyt sinne yöksi. Uuteen pesään tulo on aina jännittävää. Paljon huoneita ja nurkkia tutkittavina. Ja pesä oli ympyrä! Siis kun lähti menemään ovelta pääsi takaisin ovelle ilman, että tarvitsi kääntyä takaisin. Siksi jouduimme aluksi huutelemaan Marren kanssa toisillemme ja Mamille, että missä ovat. Onneksi siellä ei ollut muita ihmisiä, niin saatoimme keskittyä pesän tutkimiseen ja Mami jäi sinne, niin ettei meille tullut hylätyksi tulemisen tunnetta. Ei mennyt kuin pieni hetki, kun meillä oli jo tosi hauskaa. Hiekkalaatikollekin tuli heti käyttöä ja kuppiin oli laitettu vettä ja toiseen ruokaa. Muutaman tunnin mentyä olimme kotiutuneet niin hyvin että alkoi olla torkkujen aika. Ja aika minun tavata sisarukseni. Mami uskoi meidän tuntevan toisemme aikuistumisesta huolimatta, sillä olimme haistaneet toisemme koko ajan Mamin vaatteissa ja kun asiasta oli puhuttu, jokainen meistä osoitti selvästi haluavansa nähdä. Hankaluutena oli Marre, joka nyt kuitenkin on “vieras kissa”. Eli minut napattiin taas syliin ja kannettiin uuteen outoon pesään, jossa oli vielä vieraita, jotka holpöttivät isoon ääneen.
Pilkku ja Kakara olivat nukkumassa ja minut vietiin niitten viereen. Mami heilui sen ainaisen kuvanottolaatikkonsa kanssa ja yritti saada meitä samaan kuvaan (ei onnistunut, kissa kun on kameraa nopeampi. ei olisi tainnut edes järjestelmäkamerasta olla paljoa apua, kun kaiken lisäksi piti yrittää saada poseeraamaan kolme eläintä, joiden tulevasta käytöksestä ei ollut mitään takeita) ja minua alkoi ahdistamaan koko tilanne. Menin sängyn alle piiloon. Pilkku luuli nähneensä unta ja jatkoi nukkumista jos minä tulisin takaisin. Kakara kuitenkin lähti hissukseen ja rauhallisesti perääni. Oli huomannut vieraan paikan ahdistukseni, eikä halunnut lisätä sitä. Hetken kuluttua Pilkkukin tuli siihen tulokseen ettei se ollutkaan ollut unta ja tuli meidän luo. Me näimme viimeksi vuosi sitten kun menimme samalla autolla eläinlääkäriin ja kylki kyljessä olimme edellisen kerran vajaa 7 viikkoisina, kun meidät poimittiin lattialta kuin lelut, viskattiin koppaan ja vietiin pois emon luota.
Pimeässä käytetty salama vääristää pahasti värejä. Kakaran turkki näyttää melkein samalta kuin minun. Mutta muuten olemme ihan eri näköisiä. Epävarmoille tiedoksi, minä olen vasemmalla. Koska sängyn alla oli pimeää ja Pilkku musta, Mami ei saanut kuvaa missä olisimme kaikki yhdessä.

Olin kylässä yli tunnin. Toisin kuin ihmiset, jotka kälättävät taukoamatta, kukaan meistä ei edes naukaissut, vaikka olimme yhdessä koko ajan.

Sitten tuli aika lähteä, koska Mami pelkäsi Marren olevan hermoromahduksen partaalla. Kuten olikin. Mikä ilo ja riemu sen silmistä loisti kun tulimme ovesta. Rassu yksin vieraassa paikassa ja mielessä pieni pelko, entä jos Nekku ei tulekaan takaisin?

Leikkipaikka oli niin hauska, ettemme halunneet ollenkaan lähteä kotiin kuuntelemaan kamalan kovaa kolketta ja pauketta ja rytinää ja illan tullen Mami sai tehdä tosissaan töitä, että sai meidät koppaan. Ja kotona meitä odotti eläimen kauhuelokuva. Ikkuna sedät olivat vielä siellä!! Eihän meitä enää voinut viedä mihinkään, eikä meitä sieltä sängyn alta mikään pois saanutkaan. Edes namit. Eli sinne jäimme ja Mami joutui lähtemään pois vielä yli tunniksi. Kun hän palasi, ikkunasedät olivat poissa, mutta minä olin sairas. Ihmisetkin sairastuvat stressistä ja paukkeesta ja kemikaaleista, eteenkin näin hurjan päivän jälkeen, niin ajatelkaapa meitä joiden aistit ovat “pikkuisen” paremmat.
En antanut koskea itseeni ja kun minulle annettiin maitoa ja nameja, en edes koskenut. Sitten aloin oksentamaan. Oksensin puolen tunnin sisällä neljä kertaa. Onneksi olin kerran sisustaessani vienyt sängyn alle nurkkaan tyynyn, jonka päälle oli hyvä mennä makaamaan. Tunnin kuluttua minua sai jo vähän silittää (Mami aina välillä tarkisti minun vointia).

Aamulla olin sitten jo oma itseni.

“ ISTU”

 

Mamille on tullut kaamea pakkomielle sanasta “istu”. Aina kun namit kaivetaan esille, hän sanoo “istu”. Marre lyö peppunsa lattiaan heti kun namit näkyy ja pysyy siinä. Sitten sitä ollaankin vain että “Nekku istu”.

Minusta se on hölmö ja tyhmä asia. Siksi minä yritän tehdä kaikkea muuta. Tepastelen edestakaisin, heilautan tassua, kierähdän selälleni ja söpöilen… Mutta ei auta. Marre saa vain nameja. Pyh! Siis lopulta annan periksi ja istun tai kyyhötän, sekin kelpaa. Sitten Mami vihdoin heittää namit ympäri lattiaa ja me saamme etsiä ne nenua käyttäen. Se on tosi kivaa!!

 

Missä ne namit on? Minä näin että täällä oli, mutta nyt ei löydy,
kasvoikohan niille pienet jalat tai siivet…

Minusta on myös kiva kuvitella olevani gepardi tai puuma joka nukkuu puun oksalla.

Katsoin tänään ikkunasta ja siellä oli joku setä isossa kopassa paljon tavaroita mukanaan. Minä murisin hänelle ja sitten hän lähti pois. Mami kertoi hänen olleen ikkunasetä, joka vie ikkunat pois ja tuo uudet tilalle. Ne tulevat meillekin maanantaina ja me joudutaan lähtemään Evakkoon. Minä en oikein tiedä mitä Evakko on. Mami on selittänyt, että me lähdetään Kakaran Mamin kotiin koko päiväksi ja otetaan eväät mukaan. Veikka ei asu siellä, vaan yläkerrassa Pilkun kanssa. Ja arvatkaa kuka käy moikkaamassa siskoa ja veikkaa!!! Nekku. Minä Nekku!
Meidän täytyy lähteä, koska olemme Marren kanssa LIIAN AVULIAITA! Sehän on ihan järjetöntä. Meistä olisi kauheasti apua. Aivan kuten muutama päivä sitten, kun Mami alkoi luutuamaan ja hups, luutusta putosivat samantien kaikki karvat. Mamin ei auttanut kuin alkaa konttaamaan harjan ja rätin kanssa. Tietysti koska se näytti hankalalta ( lue: hauskalta) aloimme Marren kanssa auttamaan. Autoimme niin paljon, että Mami taisi huolestua jaksamisestamme, kun kehotti menemään milloin minnekin, jopa katsomaan josko hän sattuisi olemaan kylässä Pilkun Mamilla. Taisi Mami olla itse väsynyt, sillä siinähän hän oli ja eihän me muutenkaan voida mennä Pilkun Mamille, sillä niiden pesä on jossain ulkona, jonne emme voi, emmekä osaa mennä. Mutta eiköhän sekin vielä selviä…

MITÄ TULIKAAN ZALANDOLTA…UUSI LAATIKKO!!!

 

Mami kävi hakemassa postista uuden laatikon. Siellä oli aluksi turhaa romua, sisäturkki ja tassunpeitot, mutta sitten päästiin asiaan, minun kokoinen laatikko!! Ai että oli kiva juttu!!

Mutta arvatkaa sainko pitää sitä kauan. Ehei, en tietenkään.

Marre tuli katsomaan mitä kivaa minä teen ja huomasi tietenkin haluavansa leikkiä sillä itsekkin. Eihän iso Marre meinannut edes mahtua sinne, katsokaas kun laatikon sisällä on toinenkin laatikko. Vielä pienempi.

Minä taisin suutahtaa pikkuisen ja menin piiloon meidän leikkilaatikkoon. Siis meillä on nyt KAKSI laatikkoa.

 

Saa nähdä saammeko pitää molemmat. Laatikoista tuli mieleen hiekkalaatikko. En muista olenko jo kertonut tämän, mutta kerran kun Mami vaihtoi hiekat, Marrelle tuli paha tilanne. Olen kertonut että me molemmat haluamme mennä kuoputteleen uuteen hiekkaan, niin että joskus istumme siinä ihan kylki kyljessä. Takaisin asiaan. Marre oli käynyt tekeen asiansa juuri ennen hiekan vaihtoa ja kun hiekka oli vaihdettu, mitään ei tullut. Se kuoputti ja istui. Ei mitään. Kuoputti ja istui. Ei mitään. Sitä jatkui varmaan kymmenen minuuttia ennenkuin se sai pakistetuksi pikkuruisen papanan…

Väitetään ettei kissoilla ole hääppöinen värinäkö, mutta aina me löydämme oman värisemme paikan missä olla. Se on perua muinaisilta luolakissojen ajoilta milloin piti suojautua saaliilta ja saalistajilta. Tuosta nukkumapesästä minut saalisti kylläkin ainoastaan oma isosisko. Mutta enkö löytänytkin aivan itseni värisen paikan??

Ja kun Mami on nyt ollut niin kiltti ja tottelevainen, minä petasin kiitokseksi nukkumapesän. Tuo seinätaide on Marren tekemää. Ja uskokaa pois, tuo kohta on seinän siisteimpiä!!! Marre on kynsitaiteillut lattianrajasta katonrajaan… Enimmäkseen ennenkuin minä tulin. Aijaijai kun vuokraisäntä tykkää kun näkee. Häkkärissä ois samaa tapettia muutama rulla, mutta paljompa kannattaa tapetoida, kun neidit repivät sen kuitenkin. Elleivät muuten niin piruuttaan. Uusi tapetti on varmaan kuin uusi hiekka. Tuhottavaa…

Mami on yrittänyt opettaa minua istumaan namien avulla. Minua moinen temppuilu nolottaa ja Marre on puolestaan turhautunut. Se kun osaa istua namista ja Mami vaan sanoo Nekku, istu. Ja Marre jo istuu. Sitten Mami tosin tekee sen mistä me tykätään, eli heittää namit ympäri lattiaa ja me etsitään ne nenua käyttäen. Se on kivaa. Nyt alkoi suu vettymään. Taidampa mennä heilauttamaan tassua jos saisin vielä muutaman. Sitten iltahippa Marren kanssa ja Mamin viereen nukkumaan.

              Hyvää yötä ja jahtiunia

KELLO KAHDEKSAN

 

 

Mamin koulutus on sujunut oikein hyvin. Itse asiassa se on melkein tehty. Minun olisi pitänyt jo aikoja sitten ymmärtää alkaa käyttämään elekieltä. Jännää miten pelkkä tassun heiluttaminen tehoaa paremmin kuin viiden minuutin puhuminen. Pisteenä iin päälle päätimme Marren kanssa, että iltanamien aika on kahdeksalta.

Ja joka ilta kahdeksalta me alamme Marren kanssa parveilla kuppihuoneessa.  Jos Mami unohtaa ja tuijottaa vain jompaa kumpaa kuva-äänilaatikkoa tai kirjaa minä menen luokse, nousen nojaamaan takajaloilleni, katsoa tapitan silmiin ja heilutan vasenta tassua. Sitten Mami kysyy “ Mitä Nekku tahtoo?” ja minä näytän.

Välillä Mami antaa namit aiemmin, mutta ne ovat extraa. Ainakin meidän mielestä. Kahdeksalta uudestaan. Piste. Se on meille niinkuin päivän loppu.

Toissa päivänä heilutin tassua, että avaa ikkuna, sitten menin saman tien heiluttamaan uudestaan, että laittaa sen kiireesti kiinni. Ulko oli mennyt pilalle! Siellä satoi jäätä! Siis jäätä!! En meinannut uskoa silmiäni. Piti ihan koittaa tassulla ikkunalautaa ja jäätä se oli. Ihan tassua palelsi. Ajattelin että jos ikkunan laittaa kiinni, ulko voisi korjautua tavalliseksi ja niinhän sen teki. Kun Mami on nyt ollut niin reipas ja tottelevainen, minä kiitokseksi autoin häntä tänään kaikessa. Tiskasin kaverina ja vaihdoin petivaatteita. Imuroimaan en kuitenkaan alkanut. Se nimittäin murisee. Siis imuri, ei Mami, enkä minä luota siihen. eikä luota Marrekaan. Se ettei se ole vielä purrut ei tarkoita etteikö se voisi joku päivä puraista…………………….

KOULUTUSTA

 

No nyt minä alan ymmärtää. Siis miksi meillä oli Mamin kanssa se iso riita. Mutta täytyy muistaa että minä olen vasta vuoden vanha! Minä ihan oikeasti luulin, että ihmiset ymmärtävät puhetta ainakin saman verran kuin minäkin ymmärrän. Mutta ei!!!! Voitteko kuvitella, Mami ei tunne edes omaa nimeään!! Minä kokeilin! Kyllä minä tunsin sanan "Nekku" jo kakskuisena...

 Mami on alkanut lähteä aamuisin "kouluun". Minä en oikein tiennyt nikä se on, kunnes muistin Lili-koiran kertoneen käyneensä pentuna koirakoulussa. Silloin minä sen hoksasin, minä en ole muistanut kouluttaa Mamia!!!! Ihmettelin miksei Marre ole puhunut asiasta mitään, mutta eihän sillä ole ollut nuorempana ongelmia. Marren kasvattiemona oli Mona, joka oli niin vanha ja viisas,että sen lisäksi että se ymmärsi lähes kaiken, myös osasi puhua ihmisille. ( Se on aivan totta. Kerran Mona piti jopa puhuttelun henkilölle, jonka koira oli minulla hoidossa. Marmatti niin, että henkilöä oli ihan hirvittänyt. Mona oli ehdoton siinä, että joka lemmikillä piti olla oma koti ja oma mami tai isi.)
Vielä minäkin opin.

Eli turhaan Mamille mitään sanoo. Häneltä täytyy pyytää ja sitten jos haluaa olla varma, vielä näyttää. Minä teen niin, että menen luo, nousen takajaloilleni ja heilutan toista etutassua. Sitten tarvittaessa kävelen laatikko- tai kuppihuoneeseen (haluanko laatikon laittoa vai herkkua) tai osoitan lelua. Noo, siis keppilelua. Neuvo muille kissoille: Jos haluatte ihmisenne varmasti ymmärtävän, näyttäkää asia tassusta pitäen. Vaikka ihmisellä on kätevät tassut, ymmärrys on heikonpuoleinen.
Mami oli hyvin otettu kun heräsi yhtenä aamuna ja Marre piti häntä tassusta kiinni omilla tassuillaan. Marre on sellainen kova halailija. Nukkuessa se pitää minua melkein aina kaulasta kiinni ja joskus leikkiessä melkein kuristaa.  

KAKKU-NEKKU

 

Heippa vaan! ettei kait luulleet että minä olisin kadoksissa?? No en ole. Vähän laiska vaan.
Minulla oli joku aika sitten TOSI paha riita Mamin kanssa. Se läppäsi!!  Se tapahtui vähän sen raksu-ryöstön jälkeen. Meidän hiekkalaatikko haisi toosii kummalta ja pahalta (ei ihmekään sen herkkumäärän jälkeen, siinä rasiassa oli 1 1/2-2 pussia herkkuja) siis pissi. Ja laatikon päällä on kansi, eli haju ei päässyt edes pois.

Minä sanoin kyllä Mamille, että siivoa, mutta kun minä kuulemma puhun niin paljon… Mutta Mami vaan löhösi nukkumapesässä ja tuijotti kirjaa. Ajattelin herättää huomiota, hyppäsin siihen ihan viereen ja aloin pissiin! Sen sijaan, että olisi pyytänyt anteeksi ja korjannut asian, Mami suuttui aivan kamalasti! Otti niskasta kiinni, antoi luunapin ja läppäsi lehdellä!!!! (tiedän käyttäytyneeni huonosti, mutta niin käyttäytyi Nekkukin) Siis kävi minun kimppuun! Ei minuun oikeastaan sattunut, mutta minä JÄRKYTYIN!!!!!!! Vähän ajan kuluttua Mami etsi minut piilosta verhon takaa, otti sykkyyn ja paijasi. Se helpotti.

Mami kyselee nykyisin aina välillä “Onko Nekku pissannut?” ja minä vastaan “ou”. “Minne Nekku on pissannut?” Vastaan taas “iu” ja välillä käyn näyttämässäkin hiekkalaatikkoa. Ja joskus menen varmuuden vuoksi sängyn alle. Miksi hän tyhmiä kyselee? Tietenkin hiekkikseen!!
Tapoin vanhan leikkilaatikon lopullisesti ja saimme uuden. Leikimme sillä Marren kanssa heti monta tuntia. Vein keppilelunikin sinne.

Mami teki eilen marjapiirakkaa. Minä olisin halunnut kovasti auttaa. Sitten sain taikinakupin nuoltavaksi. Ai kun se oli hyvää…Sitten se otettiin pois. Mami väitti, että liiasta kakkutaikinasta tulee masu pipiksi. Mami laittoi piirakan kuumaan pesään ja lähti katsomaan kuva- ja äänilaatikkoa. Ja minä menin kuppihuoneen vesilaatikkoon jatkamaan taikinan nuolemista……  Sieltä minut tietysti (kielletty paikka) ajettiin pois ja kuppi pilattiin vedellä. Jos olen ihan rehellinen, saatoi siitä taikinapaljoudesta tulla ihan vähän hassu olo. Ainakin olin vaisu loppu illan. Mutta mami söi itse sitä piirakkaa!!!!

PIKKU RIKOLLINEN

Minusta on tullut Mamin mielestä oikea rosvo. Omasta mielestäni minä vain metsästin. Minä olen ennenkin vienyt herkkuraksut ja siksi ne ovat olleet viime aikoina piilossa yläkaapissa.

Minä jäljitin ne sieltä. Ja kerran kun minulla teki hyvää mieli, kiipesin yläkaappiin ja hain ne, varastin, kuulemma. Mutta eivätkö ne olleetkin meidän? Sain purkin (ja muutaman astian) alas ja vielä purkin auki. Sitten söin ne kaikki. No, Marre kyllä auttoi. Sitten piilotin todisteet (tyhjän purkin) sängyn alle, mistä Mami sen sitten löysi.
Mamin mielestä olen niin paha rosvo, että hän aikoo laittaa minulle päälle pienet liivit, joiden selkään kirjoittaa “MC PUSSYCAT” ja päästää minut ulos jos vaikka ryöstäisin pankin. Siinä on kuulemma se huono puoli etten kuitenkaan muista mihin piilotan rahat…
Ja kun minut laitetaan sitten häkkiin, Marre ja Mami tulevat minua katsomaan aina vierailupäivinä ja tuovat kakun johon on piilotettu viila.
Minä en tuota juttua ymmärtänyt ollenkaan, mutta Mamilla tuntui olevan kovasti hauskaa.

Minä olen metsästänyt ensimmäisen vähän isomman saaliini. Siis hyttystä isomman. Lentävä, “perhonen” tuli sisään ja siitäkös me innostuimme. Marre antoi sen minulle! Eikös minulla olekin kiltti sisko! Yritin hypätä sitä ilmasta kiinni, mutta se meni piiloon jääkaapin taakse. Odotimme pitkään ja tulihan se pois! Sitten sitä jahdattiin, välillä se karkasi, mutta sain sen taas kiinni. Sitten söin sen. Eka saalis pitää katsokaas syödä. Marrekin söi kärpäsensä, Pilkku Kakaran avustuksella ekan hiirensä (toisenhan Pilkku piilotti maton alle, yäääkk!!!) ja minä söin perhosen. Se ei maistunut hyvältä, mutta söin sen viimeistä siipeä myöten.
Sitten sisään tuli pistävä (mehiläinen). Metsästin senkin ja myös söin, vaikka pitikin olla varovainen, sillä se puri minua aluksi tassuun. Sattui, mutta onneksi se ei purrut toista kertaa.
Muitakin lentäviä on tullut ja olemme jahdanneet niitä iloisina yhdessä. Mamia hirvittää kun tavarat lentelevät ja putoilevat. Onneksi mitään ei ole mennyt rikki, siitä saisimme tietenkin taas huudot, vaikka kyllähän Mamikin myöntää, että on hyvä kun on välillä jahdattavaa. Säilyy virkeys kun on hauskaa.

PISSAHOUSU

Olen huomannut ettei elämä ole pelkkää kehräystä ja auringonpaistetta. Minulla on ollut riita Mamin kanssa. Oikeastaan kaksi riitaa.
Nukkumapesän päällä on paljon pehmusteita ja tämän nimi on “päiväpeitto”.

En oikein tiedä miksi, mutta minulla on kauhea pakko välillä kuopia sitä ja kaksi kertaa minulla on tullut pissa! Eka kerrasta en enää muista ja Mami nukkui, mutta toisesta kerrasta Mamikin voi todistaa etten minä AIKONUT pissiä!!! En edes istunut!! Pissi vaan tuli, valui pitkin jalkoja ja häntää. Silti Mami oli vihainen… Kyllä me sovittin pian. Olin kuitenkin surullinen ja tässä kuvassa Marre halailee lohdutukseksi ja on pessyt minut kunnolla. Korvakin on vielä nurinnarin.
Mami aikoo alkaa peseen hiekkalaatikkoa useammin ja leikittään vielä enemmän. En oikein tiedä miten ne riitaan liittyvät, mutta en minä valita. Minä en ole koskaan oikeen tykännytkään kun hiekkiksestä otetaan vain kakat ja pissapaakut pois. Minun mielestä on paljon parempaa kun se pestään ja laitetaan kokonaan uudet hiekat. Niitä on meistä molemmista oikein kiva kuopia. Meillä on ihan kilpailu kumpi ehtii ensin ja välillä istutaankin vierekkäin. ja leikkihän minulle kelpaa aina!!!!! Marrella on hassu tapa syödä. Se ottaa suun täyteen raksuja, menee jonnekkin, sylkäisee ne pois ja syö yksitellen.
Marrella on vihdoin kunnon häntä! Ne jotka lukivat eka kertomukseni, siis siitä kun muutin kotiin, naureskelin siinä, että Marrella on ihan luiru häntä. Se kun nyppi suruissaan siitä karvat kun sen isosisko ja kasvattaja menehtyi. Nyt se on vihdoin taas täydellinen, hännänpäätä myöten.

NEKKU-TÄTI

 

Varmaan arvaattekin, että olemme palanneet kotiin. Minusta oli niin mukavaa kävellä ruohikolla. Ja kerran alkoi sataa! Me villiinnyimme täysin.

Ja miten paljon olikaan tilaa juosta! Otin nopeita spurtteja ja Lili-koira lähti kilpaan. Jos tila loppui se sai kiinni, ellei. minä voitin!! Voitin myös Marren!! Se oli minusta hauskaa, sillä en minä muuten sitä voitakkaa.

Mamilla oli kumma päähänpinttymä kissasta puussa. Mutta kun minä en ole poika, eikä minua ne paloautot kiinnosta, en lämmennyt ajatukselle. Yritä sitä neuvotella ihmisen kanssa. Mami yksinkertaisesti ripusti minut puuhun, käski poserata ja alkoi ottaa kuvia.

Sitten tuli ilta, milloin Mami alkoi laittaa tavaroita kassiin ja tiesinhän minä mitä sellainen tarkoittaa. Taas häkkiin. Minua alkoi hermostuttamaan aivan kamalasti ja kun minulla on asiaa sanon sen myös. Kovaa. Usein. Taisinpa kertoa tuntojani koko illan. Ja yön. Ja seuraavan aamun. Aamulla Mami heitti meidät ulos purkamaan energiaa, se taisi haluta minun olevan vähän aikaa hiljaa. Tavallisesti meidät joutui pyydystämään ja kantamaan sisään, mutta kun Mami kantoi Marrea minä kipitin tiukasti perässä.

Olen varmaan ennenkin valittanut, että ihmistä on välillä aivan toivotonta saada ymmärtämään helpointakaan asiaa. Lisäksi niillä on aivan surkea muisti. Yksinkertaisesti pelkäsin, että jos en vartioi ja muistuta, minut voidaan helposti unohtaa!

Minusta on hauskaa käydä kylässä, mutta haluan kuitenkin mieluiten olla omassa pesässä oman lauman kanssa. Junamatkalla oltiin niin väsyneitä, että nukuttiin kaikki.

Mamin äänilaatikkoon tuli viesti, että olisi kolme pikku-Nekkua kotia vailla. Minusta oli tullut täti!! Pilkku-siskohan on leikattu, mutta minulla oli Emo-Pesässä toinenkin sisko. Sen ihminen oli luullut sitä pojaksi, kunnes se oli pyöräyttänyt kolme suloista poikasta!! (Tuohan on niin klassinen juttu, että sitä on vaikeaa uskoa todeksi… Heh heh heh…) Eikö tuo jo osoita. että olin oikeassa kun muistuttelin, että minua ei saa unohtaa.                                                                                                        

Siis jos ihmiset eivät osaa katsoa hännän alta, ainahan meiltä voi kysyä… Minä ainakin olen aina tiennyt että minulla on Emo-sisaruksina kaksi siskoa ja veli. Hei hetkinen, Kakaralta otettin poika-pallot pois. Onko se nyt sitten sisko vai veli???

No, minä otan torkut ja mietin asiaa sitten.

VUOSI KOTONA

Eilen tuli kuluneeksi vuosi kun muutin omaan laumaani. Minä yritin kyllä käskeä sihteerikköäni kirjoittamaan, mutta hän oli ollut leikkimässä oudon hajuisten koirien kanssa. Ne ovat kuulemma kamalan isoja, niitä sanotaan "hevosiksi", ne ovat niin isoja, että ihminen voi istua niiden sykyssä! Sitä sanotaan "ratsastamiseksi".

Pikku-Nekku vuosi sitten

 Me emme ole nyt omassa pesässä, vaan kaukana kaukana retkellä katsomassa Lili-koiraa.
Ensin meidät tietysti survottiin häkkiin ja sitten lähdettiin junalle.
Junassa on tietysti aina muitakin kissoja ja koiria, mutta nyt siellä oli häkki jossa oli lintuja! Minä olen aina luullut, että linnut lentävät, mutta ne matkustavat myös häkissä junassa!
Ne vinkuivat hassusti, ihan erilailla kuin meidän pesän ikkunan takana olevat.
Mami kysyi mitä lintuja ne ovat ja minä kuulin että täti sanoi neitikakka ja minua alkoi naurattamaan kamalasti. Marre sähähti, että se oli kakadu, ei kakka, käytä korviasi. Minä sähähdin takaisin, että miten minä voin käyttää korvia tai silmiä tai edes hengittää, kun minut on liiskattu häkin perälle!
Ei se matka oikeastaan kamala ollut, hirveän pitkä vaan.

Perillä oli Lili, joka innostui meistä aivan kamalasti. Aluksi Marre sähisi Lilille ja Lili murisi minulle. Mutta ei se meitä ketään haitannut. Minä tiesin jo, että koirille laumajärjestys on tärkeämpi kuin meille kissoille ja kun olen tottunut Marren määräilyyn, yksi koira menee samassa. Lili sanoi etten saa mennä sen mamin silitettäväksi. sekään ei haittaa, sillä minulla on oma Mami, jonka sykyssä voin olla niin paljon kuin ikinä haluan. Mutta ei minua haittaa, vaikka meidän Mami silittää Liliä! Marrea saa silittää. Ja kyllä minuakin kaikki silittävät kun Lili ei ole pesässä.
Me ollaan monesti käyneet kävelemässä ruoholla!! Aluksi minä kerroin isoon ääneen kaikesta minkä näin. Mami ei päästä meitä kahdestan ulos, ihan kuin olisimme jotain leluja jotka menevät hukkaan!! Hän käski Lilin vahtimaan minua ja itse vahti Marrea, meillä kun välillä oli eri reitit. Ja hyvin Lili vahtikin, kulki nenu minussa kiinni!!
Jatkan lisää seuraavalla kerralla ja sitten tulee kamalan paljon kuvia.
Mami pyysi toivottamaan aurinkoista Lithaa ja Hyvää Juhannusta!