sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Minustako eläinlääkäri?

Minä en ymmärrä Mamia sitten ollenkaan. Hän ei osaa päättää mitään. Ensin sanotaan että "Ei. Noin ei saa missään nimessä tehdä" ja sitten yhtäkkiä niin juuri pitääkin tehdä.

Tarkoitan minun masulankoja. Kun ei niihin saanut koskea. Laitettiin oikein vaate päälle etteivät ne vain lähde pois ja kiellettiin painimasta. Me oikeesti kysyttiin Marren kanssa saako jo painia, eikä painittu ennenkuin saatiin lupa. Sitten kuulen kun hän puhuu puhelimessa (se on vähän kuin kamera paitsi sieltä kuuluu ääntä kun sinne höpöttää) että pitäisköhän viedä Nekku taas eläinlääkäriin jotta saataisiin ne tikit pois. Kuvitelkaa, TAAS eläinlääkäriin!!! Olinkin ihmetellyt miksi hän oli aiemmin niitä lanka-tikkejä nykkinyt, mutta se tuntui niin ilkeältä, että minulla alkoi häntä väpättämään ja Mami lopetti koko puuhan. Mutta eläinlääkäriin!! Miksei vain sanonut minulle, että voin ottaa ne pois, ei, sanottiin vain ettei saa koskea!
Niimpä minä otin heti kaksi pois ja pitkän nukkumisen jälkeen vielä sen viimeisenkin. Hah!!!
Minulle ei selvinnyt miksi, mutta minulle puettiin taas vaatteita. Minähän olen kissa, en mikään lelu tai koira. Nyt vaatteet olivat vain naruja, eivätkä tuntuneet kovin kummilta, turkki kyllä meni sekaisin. 
Mami on rakennellut ikkunaverkkoa uusiksi, kun minulle on tullut halu kokeilla kaikenlaista kiellettyä ja murtauduin verkon alta. Katselin maisemia huisin korkealta ja tulin kyllä heti kiltisti sisälle kun sanottiin. Minä myös kiipeän verkkoon roikkumaan silloin kun Mami varmasti huomaa. Johtuu varmaan tästä talvesta/syksystä, kun ikkuna ei ole enää kovin usein auki.

2 kommenttia:

  1. Sinä Nekku taidat olla aika konstikas otus. Niin miksi pitää ensin laittaa lankoja ja sitten ottaa ne pois hm... Kyllä sillä joku tarkoitus täytyy olla, usko pois. Sinä viisaana kissana kuitenkin halusit säästää lääkärissä käynnin ja toimia itse.
    Nuo narut kannattaa opetella pitämään, niiden avulla voit päästä käymään vaikkapa ulkona nuuskimassa kaupungin ilmaa :)
    Nyt saat jo painia Maren kanssa ja tehdä kaikkea kivaa. Pieni kissa joutuu kokemaan erilaisa asioita, mutta Mami tarkoittaa aina sinun parastasi, koska hän rakastaa sinua ja Marrea tietty yhtä paljon :-) Kivaa ja touhukasta jatkoa teille kaikille.

    VastaaPoista