perjantai 3. elokuuta 2012


Tarranauhapentu

1.7.-12
Jipii!!! Olen taas oppinut uutta! Osaan pörröttää turkkia ja hypellä sivuttain! olenkin treenannut sitä kovasti ja Marre on välillä näyttänyt mallia. Osaan myös kiivetä ja hypellä huonekalulta toiselle.
Ollaan kahden lällällää...
Mami ei tykkää kun hyökkäilen peiton alle kun se yrittää nukkua. Marrea ei haittaa vaikka herätänkin sen. Välillä jahtaamme toisiamme niin että olemme lopen väsyneitä. Painissa häviän aina. Marre on niin paljon vahvempi. Ja Marre PESEE minua jatkuvasti. Osaan ihan itse pestä naaman ja etutassut, mitä muuta sitä muka tarvitsee? Yritin ensin laittaa vastaan, mutta huomasin helpommaksi maata paikallani sillä se ei paljoa välitä vaikka yritän vinkua kun se jotain haluaa tehdä. Mutta hyvä isosisko se on.
 

Seuraavat päivät

Kovaa peliä Lahdessa
Aamulla koti-ikävä oli nelkein unohtunut. Olen nyt oppinut ettei hiekkalaatikko ole nukkumapaikka, vaikka aina pisun jälkeen en malta olla jäämättä sinne leikkimään. Mami nyrpistelee nenäänsä ja yritti pyyhkiä turkkiani märällä pumpulilla.
Sairasta matoparkaa lääkittiin vielä kaksi kertaa.
Leikki on pennun työtä ja minähän teen työtä urakalla. Marre ei sitä enää kestänyt vaan tuli tutustumaan (sihahdellen).
Hän kertoi ikänsä halunneen leikkikaveria (Mami sanoo sitä ADHD-tapaukseksi) ja minähän tietysti sanoin, että leikitään!!! Alku oli varovaista, mutta pian oli käynnissä todella hurja hippa- ja piiloleikki. Olimme lopulta todella poikki.


Väsyneet mutta onnelliset

Lisäksi leikimme painia, mutta siinä minä aina häviän.
Välillä täytyy vinkaista, kun Marre ei muista minun olevan
pieni.
Emme sentään ole unohtaneet Mamia. Kiipeilen hänen
syliinsä. Olen tosi hellyydenkipeä ja osaa kehrätä kuin
iso kissa!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti