KELLO KAHDEKSAN

 

 

Mamin koulutus on sujunut oikein hyvin. Itse asiassa se on melkein tehty. Minun olisi pitänyt jo aikoja sitten ymmärtää alkaa käyttämään elekieltä. Jännää miten pelkkä tassun heiluttaminen tehoaa paremmin kuin viiden minuutin puhuminen. Pisteenä iin päälle päätimme Marren kanssa, että iltanamien aika on kahdeksalta.

Ja joka ilta kahdeksalta me alamme Marren kanssa parveilla kuppihuoneessa.  Jos Mami unohtaa ja tuijottaa vain jompaa kumpaa kuva-äänilaatikkoa tai kirjaa minä menen luokse, nousen nojaamaan takajaloilleni, katsoa tapitan silmiin ja heilutan vasenta tassua. Sitten Mami kysyy “ Mitä Nekku tahtoo?” ja minä näytän.

Välillä Mami antaa namit aiemmin, mutta ne ovat extraa. Ainakin meidän mielestä. Kahdeksalta uudestaan. Piste. Se on meille niinkuin päivän loppu.

Toissa päivänä heilutin tassua, että avaa ikkuna, sitten menin saman tien heiluttamaan uudestaan, että laittaa sen kiireesti kiinni. Ulko oli mennyt pilalle! Siellä satoi jäätä! Siis jäätä!! En meinannut uskoa silmiäni. Piti ihan koittaa tassulla ikkunalautaa ja jäätä se oli. Ihan tassua palelsi. Ajattelin että jos ikkunan laittaa kiinni, ulko voisi korjautua tavalliseksi ja niinhän sen teki. Kun Mami on nyt ollut niin reipas ja tottelevainen, minä kiitokseksi autoin häntä tänään kaikessa. Tiskasin kaverina ja vaihdoin petivaatteita. Imuroimaan en kuitenkaan alkanut. Se nimittäin murisee. Siis imuri, ei Mami, enkä minä luota siihen. eikä luota Marrekaan. Se ettei se ole vielä purrut ei tarkoita etteikö se voisi joku päivä puraista…………………….

KOULUTUSTA

 

No nyt minä alan ymmärtää. Siis miksi meillä oli Mamin kanssa se iso riita. Mutta täytyy muistaa että minä olen vasta vuoden vanha! Minä ihan oikeasti luulin, että ihmiset ymmärtävät puhetta ainakin saman verran kuin minäkin ymmärrän. Mutta ei!!!! Voitteko kuvitella, Mami ei tunne edes omaa nimeään!! Minä kokeilin! Kyllä minä tunsin sanan "Nekku" jo kakskuisena...

 Mami on alkanut lähteä aamuisin "kouluun". Minä en oikein tiennyt nikä se on, kunnes muistin Lili-koiran kertoneen käyneensä pentuna koirakoulussa. Silloin minä sen hoksasin, minä en ole muistanut kouluttaa Mamia!!!! Ihmettelin miksei Marre ole puhunut asiasta mitään, mutta eihän sillä ole ollut nuorempana ongelmia. Marren kasvattiemona oli Mona, joka oli niin vanha ja viisas,että sen lisäksi että se ymmärsi lähes kaiken, myös osasi puhua ihmisille. ( Se on aivan totta. Kerran Mona piti jopa puhuttelun henkilölle, jonka koira oli minulla hoidossa. Marmatti niin, että henkilöä oli ihan hirvittänyt. Mona oli ehdoton siinä, että joka lemmikillä piti olla oma koti ja oma mami tai isi.)
Vielä minäkin opin.

Eli turhaan Mamille mitään sanoo. Häneltä täytyy pyytää ja sitten jos haluaa olla varma, vielä näyttää. Minä teen niin, että menen luo, nousen takajaloilleni ja heilutan toista etutassua. Sitten tarvittaessa kävelen laatikko- tai kuppihuoneeseen (haluanko laatikon laittoa vai herkkua) tai osoitan lelua. Noo, siis keppilelua. Neuvo muille kissoille: Jos haluatte ihmisenne varmasti ymmärtävän, näyttäkää asia tassusta pitäen. Vaikka ihmisellä on kätevät tassut, ymmärrys on heikonpuoleinen.
Mami oli hyvin otettu kun heräsi yhtenä aamuna ja Marre piti häntä tassusta kiinni omilla tassuillaan. Marre on sellainen kova halailija. Nukkuessa se pitää minua melkein aina kaulasta kiinni ja joskus leikkiessä melkein kuristaa.