sunnuntai 7. joulukuuta 2014

HYVÄSTI KAKARA

3.5.2012-5.12.2014

 

IMG_0194

Minulla ei ole enää veikkaa. Sitä puri syöjä-kasvi, raukka meni rikki eikä sitä enää ole. Minä en nähnyt veikkaa kuin kerran pentuajan jälkeen, niin että minä taidan pyytää Mamia kirjottamaan tämän.

Hyvä on Nekku. Minä kirjoitan.
Jos käyttäisi vain yhden sanan kuvailemaan kutakin tämän pe
IMG_0496ntueen kissaa
Nekun kohdalla se olisi kaunotar, Pilkkua kuvaisi älykäs ja Kakaralla se olisi ollut ehdottomasti herttainen. Kakara oli ennen kaikkea mukava kissa joka piti lähes kaikista ja josta lähes kaikki pitivät. Pilkku huolehtii oman laumansa lisäksi myös Nekusta, niin minä ainakin tulkitsen kun se katsoo kiinteästi minua silmiin ja selvästi kertoo ja kyselee jotain. Täytyy myöntää että useammin en ymmärrä kuin ymmärrän sitä. Kakara taas oli huoleton hassuttelija, kuten Nekku. Silti vuosi sitten kun olin kissojen kanssa ikkunaremonttia evakossa ja käytin Nekkua sisaruksiaan tapaamassa, se huolehti kovasti ettei vieraalla reviirillä oleva sisko vaan pelkää. Käveli varovasti mutta varmasti luokse ja pysytteli kyljessä toista tuntia.
Viime keväänä Kakaran ylähuuleen kasvoi valtava kasvain. Se saatiin poistettua, mutta silloin jo povattiin sen olleen pahanlaatuinen ja uusiutuvan.
Niinkuin tapahtui. Enää kasvainta ei voinut vain poistaa, vaan eläinparalta olisi jouduttu amputoimaan osa leukaa, se olisi joutunut opetteleen uudelleen syömään. Tämä operaatio olisi maksanut tuhansia eikä paranemisesta olisi ollut mitään takeita, päinvastoin.
Tässä tilanteessa inhimillinen ratkaisu oli säästää upea eläin enemmiltä kärsimyksiltä. Erikoinen sattuma minusta oli että 5.12 kolme vuotta sitten Marren kasvattiemon Monan elämänlanka katkesi kasvaimen takia (tämä menee jo naurettavaksi, siis etten kykene käyttämään sanaa “kuolema” eläimen yhteydessä).

Meidän “lauma” ottaa osaa Kakaran perheen suruun. Säälin eteenkin Pilkku-ressua, joka haistaa veljensä ja etsii sitä itkien, vaikka tietää ettei tätä löydy, mutta jos kuitenkin…IMG_0480

Jää hyvästi Kakara, sinä upea ja suloinen kissa. Elosi oli lyhyt, mutta elit sen täysillä. Myös minä rakastin ja kaipaan sinua.

2 kommenttia:

  1. Kyynel silmässä otamme osaa suruunne.

    VastaaPoista
  2. Olipa surullinen kohtalo! Ja niin Nekun näköinen kissa!

    VastaaPoista