Olen usein kertonut, kuinka lähden varsinkin iltaisin ja öisin iloisesti laulaen leikkimään laatikkohuoneeseen.
jos olette ihmetelleet mikä siellä on niin kivaa, niin minäpä näytän,
Tässä olen ottanut telineestä minua varten jätetyn paperirullan. Siihen on niin ihana upottaa kynnet! Jostain syystä Mami ei ilahdu tälläisestä hauskanpidosta ja vienkin sen vuoksi joskus todisteet piiloon, yleensä nukkumapesän alle. Yhden rullan olen kylläkin piilottanut niin hyvin, ettei sitä ole sen jälkeen löytynyt.
Kaikkein hauskinta laatikkohuoneessa on auttaa hiekan vaihdossa.
Hyörimme Marren kanssa katsomassa laatikon pesua ja odotamme uutta hiekkaa, sillä meillä on pieni kilpailu kumpi pääsee ekana kuoputtamaan puhdasta hiekkaa!! Muutaman kerran on tullut tasapeli ja olemme istuneet pisulla kylki kyljessä. Minä yritän olla avuksi avaamalla hiekkapussin. Mami tietää sen ja siksi säilyttää hiekan piilossa. Joskus kun olen oikein nopea onnistun ja sitten Mami kulkeekin harjan tai ilkeällä päällä imurin kanssa siellätäällä mutisten ja jupisten itsekseen. Minähän vain autan kotitöissä!!
Nyt taisin eksyä asiasta.
Kun laulu loppuu, tiedetään minun menneen nukkumaan.
Laatikkohuone on vähän kuin minun yksityinen leikkipaikka. Siellä on paljon leluja, "meikkejä", roskis ja muutakin sälää. Vesilaatikko mistä voi juoda tai hyvässä lykyssä saada ongittua pumpulilapun tai hammastikun ( Mami ei laita juuri mitään roskikseen kun levitän sen aina lattialle), hiekkalaatikko ja kissankokoinen nukkumapesä.
Olen hyvin seurallinen, mutta joskus sitä kaipaa sellaista minä-aikaa. Käykö muillekkin sillain?
Heh heh hauska kissa!Mihin sitten laitat roskat, jos ei roskikseen?
VastaaPoistaNiinpä niin, minäaikaa tarvitsee jokainen, miksei myös seurallinen Nekku. Jäljistä päätellen en ihmettele, jos mami joskus jupisee. Ihana kissa, aivan ihana :-)))
VastaaPoistaVoi kun minäkin haluaisin vielä kissan... Mutta kun ei voida ottaa, niin on tyydyttävä vain ihailemaan toisten ihanuuksia.
VastaaPoistaKyllä oot aikamoinen sotkija tyyppiä oleva kisu♥,mutta söpö,ja vessakisu sinusta on tullu tyystin:)
VastaaPoista