sunnuntai 5. toukokuuta 2013

PALJON ONNEA, NEKKU!

Punainen sydänKissan naamaPunainen sydänMinulla oli 3. päivä yksivuotissynttärit!! Mami lauloi minulle aamulla, minä kuuntelin kohteliaasti vaikka olen itse paljon parempi laulaja. Mami ei edes osannut laulaa urrrrkrrria. Mutta parhaansa tietysti yritti.

IMG_0677DSCI1683

Tuossa ylhäällä on kuva minusta Marren kanssa 11 kuukautisena ja vieressä 8-9 viikkoisena. Enkö olekin kasvanut!! Ja tuo pikkupentukuva on otettu sinä päivänä kun tulin tänne. olin silloin vajaa 7 vko:a. Mami on kertonut, että joutui ottamaan minut liian nuorena, koska elämäni oli vaarassa. pesu

Minä osasin pestä vain naaman ja tassut ja minun takapuoleni kuulemma haisi. Silloin Marre otti minun pesun omaksi hommakseen, vaikka sanoin että osaa ite, osaa ite. Vielä nytkin pesemme toisiamme, mutta se on rakkauden osoitus, ei siksi ettemme osaisi.Syntymäpäiväkakku

IMG_0706

Mami paistoi synttäriruuaksi kanaa, vaikka minusta luiden varastaminen oli paljon hauskempaa. Ja jälkkäriksi saimme jäätelöä!! Namnamnam.

Mami pyysi kertomaan että Microsoftin sivulta löytyy ilmainen ohjelma nimeltä “Writer”, joka on tarkoitettu blogien tekoon. Mami latasi sen minulle ja tämä on paljon helpompaa ja nopeampaa, jopa hauskempaa.

Nyt kun olen ikäloppu vanhus lähden päikkäreille.


Kun aloitin tämän blogin tarkoituksena oli kertoa kissanpennun ensimmäisestä vuodesta. Minkä ikäisenä mitäkin tapahtuu niin ruumiillisen ja henkisenkin kasvun puolella ja lopettaa tämä sitten kun Nekku täyttää vuoden. Mutta en minä taida lopettaa. Nekku ja Marre jatkavat varmasti koheltamista välittämättä pätkääkään päivämääristä saati ikävuosista.
Sen verran tämä muuttuu, ettei tämä ole enää pelkästään Nekun päiväkirja. Kirjoitan silloin tällöin myös muista kissoista. Epäilemättä eniten Marren “isosta siskosta” Monasta ja sen emosta Metestä, jotka ovat jo Ikuisen Kesän-maassa. Olen myös tavannut melkoisia kissa persoonallisuuksia ja kuullut erikoisista tapahtumisista.
Hyvää kevättä kaikille, toivottavat Kissan naama,Kissan naama&Nukkuva puolikuu

2 kommenttia:

  1. Ihana nähdä nuo kissat yhdessä, selvästi rakastavat toisiaan!

    VastaaPoista
  2. Onnittelut yksi vuotiaalle. Tämä on ollut mielenkiintoinen vuosi meille lukijoillekin. Olemme saaneet seurata pienen kissan elämää läheltä. Sinulla on Nekku hyvä Mami :-)

    VastaaPoista