PALOAUTOLLA PUUSTA

 

Minun veikka se taas hölmöili!! Minä alan olla pikkuisen kade… Illalla kun joku oli lähtenyt, se oli karannut ja juossut suoraa yyylös puuhun.Tietysti kaikkein korkeimpaan!

Yöllä puhelin soi ja kakaran Mami soittaa hädissään, että tule apuun! Mami tietysti lähti vaikka sanoikin ettei tiedä miten voisi olla avuksi.

Kakara oli ollut jo monta tuntia puussa ja itki tauotta ja sydäntäsärkevästi Sen Mami oli paniikissa kun lapsi itkee ja puuhun lenteli jatkuvalla syötöllä suuri parvi isoja lintuja räkättämään; naureskelemaan ja kiusaamaan toista hädässä. Meidän Mamit viettivät koko yön ulkona yrittäen saada veikan tulemaan alas, hakivat kerran siskonkin jos se saisi veikan tulemaan alas tai komentaisi sitä (sisko on johtaja). Mutta veikka pysyi puussa periaatteella “Kun puuhun olen kiivennyt, puussa olen”. Pesi jopa naamansa. Aamulla sitten soitettiin palokunta apuun. Sieltä oltiin sanottu etteivät he hae aikuisia kissoja alas, pentuja vain. Niinpä soittava ihminen oli pikkuisen narrannut ja sanonut sen olevan pentu. Mamit pysyivät tarinassa ja sanoivat Kakaran olevan puoli vuotta. Höh, minun mielestä Kakara on samanikäinen kuin minä, sillä muistan kun olimme yhdessä ihan pieniä. Jos minä sitten erehdyn…

Paloautot ovat yhtä isoja kuin juna, tai talo, ja ne sanovat pii-paa-pii-paa, olen kuullut sellaisen äänen monesti. Ajatella, niin monta kissaa on jäänyt puuhun!! Paloautoihmiset, niitä sanotaan palomiehiksi kertoivat kauhujuttuja. Kerran eräs kissa oli pelännyt niin paljon, että oli lähtenyt karkuun ja pudonnut 30m (ei ollut loukkaantunut). Kakara ei pelännyt. Sitä kiinnosti tapahtumat kamalasti ja se meni hyvälle oksalle odottamaan korissa nousevia palomiehiä. Se melkein ehti hypätä itse koriin, mutta toinen miehistä otti ja laittoi sen kassiin. Kakaran Mami kiitteli palomiehiä kyyneleet silmissä.

Se tapahtui toissa yönä ja eilen aamulla.Sen jälkeen Kakara on kytännyt ovella jos pääsisi taas livahtamaan. Kerran ainakin Mami on joutunut juokseen sen perään, mutta silloin alovi oli onneksi kiinni. Talonväki muistaa sen kyllä sulkea kunnolla, mutta nähtävästi neljän huoneiston kaikkien vieraiden kaaliin sitä ei saa millään mahtumaan!!!!!!!!!!

Meillä kiipeillään vain tähän malliin. Mami pesi maton ja Marre näytti minulle hienon tempun. (Pentuna sen mielestä hännän jahtaaminen liikkuvalla oven karmilla oli hauskaa. Siinä oli jo vähän extreamea.) Täytyihän minunkin kokeilla.

Mami toivoo, turhaan, minun jo pikkuhiljaa kyllästyvän keppileikkiin. Se alkoi mutista jotain sellaista, kun löysi aamulla vierestään minun lisäksi kepin. Muutenkin hänellä on aivan turhanaikaisia tekosyitä, “ pitäisi syödä”, “täytyy alkaa nukkumaan” tai vaikkapa “olisi pakko päästä vesilaatikolle”…

---

        KESKUSTELU

Usein ihmiset, varsinkin sellaiset joilla ei ole lemmikkiä, naureskelevat kun kerron jutelleeni kissan kanssa. “Ai,vastasko se muka” ja vastaavaa ylenkatseista tuhahtelua. No joo, tietenkään eläimet eivät osaa jutella ihmisten kielellä. Vaikeinta on saada ne kuuntelemaan. Ja niille itsellen on hirveän tärkeätä saada kerrotuksi jännittävät tapahtumat ja paras tilanne on silloin kun toinen ihminen saa tulkattua ettei mitään jää epäselväksi. Kun kerran olin “kotona” viettämässä joulua, heräsin eräänä aamuna siihen kun Mona jatkuvasti hipsi luonani. Nousin, mutta kattipaha jatkoi haahuiluaan. Äitini kertoi päästäneensä Monan ulos ja siellä harakkaparvi oli kiusannut sitä. Äitini oli ajanut ne pois (avannut oven) ja pelastanut Monan, mistä se oli hyvin kiitollinen. Kun minä sain asian tietooni, Mona rauhoittui heti. Monan emolla oli tapana kertoilla minulle pitkiä tarinoita tuijottaen silmiin ja heilutellen korviaan. Koska en osannut niin hyvin kissaa, minä vain nyökyttelin ja sanoin väliin “oho”, “ihanko totta” ja muuta sen sellaista. Tunsin itseni melkoisen tyhmäksi.
Tästä ei minkäänlainen skeptikko voi väittää, etteikö tämä ollut oikea keskustelu.
Marre istuu tuolilla avonaisen ikkunan alla.
-“Mitä sää katot?”
-“Gäg-gäg-gäg-gäg”
-“Ai lintua. Missä se on?”
-“Uu-uuh”
-“Emmää nää. Missä se on?”
-“Urh-huu-uu”
-“Ai tuolla. Nyt nään”
-“Buh”
Tietysti lemmikin kanssa jutteleminen on meille lemmikinomistajille päivän selvä asia.