“ ISTU”

 

Mamille on tullut kaamea pakkomielle sanasta “istu”. Aina kun namit kaivetaan esille, hän sanoo “istu”. Marre lyö peppunsa lattiaan heti kun namit näkyy ja pysyy siinä. Sitten sitä ollaankin vain että “Nekku istu”.

Minusta se on hölmö ja tyhmä asia. Siksi minä yritän tehdä kaikkea muuta. Tepastelen edestakaisin, heilautan tassua, kierähdän selälleni ja söpöilen… Mutta ei auta. Marre saa vain nameja. Pyh! Siis lopulta annan periksi ja istun tai kyyhötän, sekin kelpaa. Sitten Mami vihdoin heittää namit ympäri lattiaa ja me saamme etsiä ne nenua käyttäen. Se on tosi kivaa!!

 

Missä ne namit on? Minä näin että täällä oli, mutta nyt ei löydy,
kasvoikohan niille pienet jalat tai siivet…

Minusta on myös kiva kuvitella olevani gepardi tai puuma joka nukkuu puun oksalla.

Katsoin tänään ikkunasta ja siellä oli joku setä isossa kopassa paljon tavaroita mukanaan. Minä murisin hänelle ja sitten hän lähti pois. Mami kertoi hänen olleen ikkunasetä, joka vie ikkunat pois ja tuo uudet tilalle. Ne tulevat meillekin maanantaina ja me joudutaan lähtemään Evakkoon. Minä en oikein tiedä mitä Evakko on. Mami on selittänyt, että me lähdetään Kakaran Mamin kotiin koko päiväksi ja otetaan eväät mukaan. Veikka ei asu siellä, vaan yläkerrassa Pilkun kanssa. Ja arvatkaa kuka käy moikkaamassa siskoa ja veikkaa!!! Nekku. Minä Nekku!
Meidän täytyy lähteä, koska olemme Marren kanssa LIIAN AVULIAITA! Sehän on ihan järjetöntä. Meistä olisi kauheasti apua. Aivan kuten muutama päivä sitten, kun Mami alkoi luutuamaan ja hups, luutusta putosivat samantien kaikki karvat. Mamin ei auttanut kuin alkaa konttaamaan harjan ja rätin kanssa. Tietysti koska se näytti hankalalta ( lue: hauskalta) aloimme Marren kanssa auttamaan. Autoimme niin paljon, että Mami taisi huolestua jaksamisestamme, kun kehotti menemään milloin minnekin, jopa katsomaan josko hän sattuisi olemaan kylässä Pilkun Mamilla. Taisi Mami olla itse väsynyt, sillä siinähän hän oli ja eihän me muutenkaan voida mennä Pilkun Mamille, sillä niiden pesä on jossain ulkona, jonne emme voi, emmekä osaa mennä. Mutta eiköhän sekin vielä selviä…