tiistai 22. lokakuuta 2013

MITÄ TULIKAAN ZALANDOLTA…UUSI LAATIKKO!!!

 

Mami kävi hakemassa postista uuden laatikon. Siellä oli aluksi turhaa romua, sisäturkki ja tassunpeitot, mutta sitten päästiin asiaan, minun kokoinen laatikko!! Ai että oli kiva juttu!!IMG_1029

Mutta arvatkaa sainko pitää sitä kauan. Ehei, en tietenkään.IMG_1032

Marre tuli katsomaan mitä kivaa minä teen ja huomasi tietenkin haluavansa leikkiä sillä itsekkin. Eihän iso Marre meinannut edes mahtua sinne, katsokaas kun laatikon sisällä on toinenkin laatikko. Vielä pienempi.

IMG_1041Minä taisin suutahtaa pikkuisen ja menin piiloon meidän leikkilaatikkoon. Siis meillä on nyt KAKSI laatikkoa.

IMG_1042

 

Saa nähdä saammeko pitää molemmat. Laatikoista tuli mieleen hiekkalaatikko. En muista olenko jo kertonut tämän, mutta kerran kun Mami vaihtoi hiekat, Marrelle tuli paha tilanne. Olen kertonut että me molemmat haluamme mennä kuoputteleen uuteen hiekkaan, niin että joskus istumme siinä ihan kylki kyljessä. Takaisin asiaan. Marre oli käynyt tekeen asiansa juuri ennen hiekan vaihtoa ja kun hiekka oli vaihdettu, mitään ei tullut. Se kuoputti ja istui. Ei mitään. Kuoputti ja istui. Ei mitään. Sitä jatkui varmaan kymmenen minuuttia ennenkuin se sai pakistetuksi pikkuruisen papanan…

IMG_1016

Väitetään ettei kissoilla ole hääppöinen värinäkö, mutta aina me löydämme oman värisemme paikan missä olla. Se on perua muinaisilta luolakissojen ajoilta milloin piti suojautua saaliilta ja saalistajilta. Tuosta nukkumapesästä minut saalisti kylläkin ainoastaan oma isosisko. Mutta enkö löytänytkin aivan itseni värisen paikan??

IMG_1018

Ja kun Mami on nyt ollut niin kiltti ja tottelevainen, minä petasin kiitokseksi nukkumapesän. Tuo seinätaide on Marren tekemää. Ja uskokaa pois, tuo kohta on seinän siisteimpiä!!! Marre on kynsitaiteillut lattianrajasta katonrajaan… Enimmäkseen ennenkuin minä tulin. Aijaijai kun vuokraisäntä tykkää kun näkee. Häkkärissä ois samaa tapettia muutama rulla, mutta paljompa kannattaa tapetoida, kun neidit repivät sen kuitenkin. Elleivät muuten niin piruuttaan. Uusi tapetti on varmaan kuin uusi hiekka. Tuhottavaa…

Mami on yrittänyt opettaa minua istumaan namien avulla. Minua moinen temppuilu nolottaa ja Marre on puolestaan turhautunut. Se kun osaa istua namista ja Mami vaan sanoo Nekku, istu. Ja Marre jo istuu. Sitten Mami tosin tekee sen mistä me tykätään, eli heittää namit ympäri lattiaa ja me etsitään ne nenua käyttäen. Se on kivaa. Nyt alkoi suu vettymään. Taidampa mennä heilauttamaan tassua jos saisin vielä muutaman. Sitten iltahippa Marren kanssa ja Mamin viereen nukkumaan.

              Hyvää yötä ja jahtiunia

2 kommenttia:

  1. Pusero ja kengät?
    Mutta kiva että kisut saivat laatikon. Mummu muuttaa tänään.

    VastaaPoista
  2. No nythän on sit molemmille omat latikot,joilla leikkiä.:),mukavaa jahtaamista myös sinne :)

    VastaaPoista