Nyt on tullut vihreän ja lintujen aika, sekä kaikenlaisten juhlien. Ensin tuli ilmapallojen juhla. Marre lumoutui taas niistä palloista. Mutta vuoden aikana oli päässyt unohtumaan se että EI KYNSIÄ! Kun se ainoa jäljellä ollut pallo oli poksahtanut, Marre oli niin lohduttoman näköinen ja minä kuljetin murheellisena pallon riekaletta, että Mami joutui lähtemään siltä seisomalta kauppaan ostamaan lisää palloja.
Sitten palloja oli taas monta ja vain yksi on mennyt rikki!! Tosin siihen meinasin tukehtua. Kumia on niin mukava pureskella, mutta kun Mami huomasi sen, hän alkoi naukumaan “Eieiei Nekku, annapoisannapois…” No mitäs siinä kissa voi tehdä kuin yrittää nielaista äkkiä. Mutta se ei mennytkään masuun vaan minulta loppui henki!! Onneksi pallonpala lähti irti kakomalla. Vähän minä säikähdin ja kun mietin asiaa myönsin Marrelle, että saattaa niissä Mamin kielloissa olla jotain vitsiä. Marre kertoi huomanneensa saman, mutta siitä ei saa puhua ääneen. Ssshhhh…
MINÄ OLEN NYT KAKSI VUOTTA !!!!!!!!! Sain synttärilahjaksi kaikkea hyvää. Nameja ja tikkunameja ja kissamaitoa (se on parempaa kuin tavallinen laktoositon). Mami kiusasi että olisin nyt niin vanha ja raihnainen että turkkikin on harmaa. Kävin katsomassa peilistä ja kauhistus, turkki oli aivan harmaa… sitten minä tietysti muistin sen aina olleen sen värinen. Minä ja Pilkku-sisko osataan avata itse tikkunamit. Mami kävi viemässä siskolle ja veikallekin tikkunamit synttärilahjaksi. Hassua, niillä on synttärit ihan samana päivänä kuin minullakin. Ja vielä molemmilla. Aika erikoista. Kakara on pysynyt terveenä.
Jos muistatte, niin minä tykkään sisustamisesta. Jos saisin ihan itse sisustaa, niin laittaisin korkeitten paikkojen lisäksi pelkkiä laatikoita ja tyynyjä.
Mami aikoi viedä yhden minun laatikoista roskiin. Minulla ihan sydän hyppäsi kurkkuun järkytyksestä. Muutin välittömästi laatikkoon, järkeillen ettei se Mami sentään minua roskiin vie. Asia vaivasi minua jatkuvasti, sillä Mami on niin kiero, että voi siepata laatikon kun nukun tai touhuan jotain.
Niinpä minä sitten tapoin sen. Laatikon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti