Pikku potilas - Osa 2

Kerroin viimeksi, kuinka minua oli raapaistu masuun ja siihen oli ommeltu lankoja. Vaikka olin jo seuraavana päivänä reipas ja riehakas, Mami hyssytteli ja muistutti jatkuvasti Marrea ettei se saa leikkiä minun kanssani. Meihin ei kuitenkaan luotettu ja minut nolattin pukemalla kuin koira aina kun Mami lähti johonkin. En osannut vaate päällä juosta, mikä oli kuulemma tarkoituskin. Mutta riisua osasin!! Se kävi aivan hetkessä! Olisihan se pitänyt arvata että Mami lisäsi kiinnitysnaruja ja riisumiseen meni vähän kauemmin. Tuli lisää naruja, eikä vaate enää lähtenytkään pois. Kunnes Mami tuli kerran kotiin ja ihmetteli miksen tule vastaan. En kai minä voinut, kun olin sohvan takana kamalan onnettomana kapaloituna tiukasti kuin perhonen kotelossaan. Olin saanut takajalat vedettyä sisään ja siihen jäin. Kun vielä onnistuin hiekkalaatikkoreissulla lirauttamaan vaatteeseen pisua, se kiusa onneksi loppui siihen. 
 
Sitten Mami löysi masustani haavan alapuolelta tassun kokoisen patin!! Hän panikoi koko illan ennenkuin pääsi soittamaan aamulla eläinlääkärille. Hän pelkäsi että olen voinut riehuessani repiä sisällä olevat tikit. Siis minua oli ommeltu sisäpuoleltakin!! Miksi??? Yritin selittää ettei minuun satu ollenkaan, turha eläinlääkäriä on vaivata, mutta varmaan arvaatte ettei minua kuunneltu. Ei, vaikka selitin asian matkalla uudestaan useaan kertaan ja kovalla äänellä.
Tällä kertaa oli mukava eläinlääkäri. Täti ei pistänyt eikä raapinut eikä ommellut, silitteli vain masusta. En ymmärrä miksi minun piti sinne mennä silitettäväksi, olisihan se voitu tehdä kotonakin. Eläin-täti kysyi riehunko minä paljon ja alkoi samantien nauramaan, koska olin juuri hyökännyt kaikin tassuin ja hampain kopan ristikon kimppuun.

Uudet hampaat! Vihdoinkin!!

Olin saanut haava masussa riehumisesta tyrän. Kun se ei minua mitenkään vaivaa ja on muutenkin hyvän oloinen, sille ei ainakaan toistaiseksi tarvitse tehdä mitään (Hyvä hyvä!!! Kannatan!!). 
Minulla ei ollut aavistustakaan, että isoilta kissoilta leikataan masu yhtä usein kuin kynnet.. 
Mami ilahdutti Marren sanomalla, että Marren oli tarkoitus kasvattaa minut ja mitä se olikaan saanut aikaiseksi, riehuvan tuhotassun.  Marre ilahtui ja tunsi ylpeyttä noin hienoista kehuista!! Se kertoi olleensa viimeksi yhtä ylpeä kun olin kiivennyt ensimmäistä kertaa yläkaappiin. On hienoa kun meidän työtä arvostetaan. Mami kyllä mutisi jotain että " tämän siitä saa kun antaa ADHD-tapaukselle ystäväksi ja kasvatiksi hyperaktiivisen pennun..."