tiistai 2. huhtikuuta 2013

NEKUN PÄÄSIÄINEN

Oli minun ensimmäinen pääsiäinen. Mami oli kertonut pääsiäiseen liittyvän tipuja ja puupentuja. Hän olikin ihaillut Kaupassa, joka on paikka missä hän käy metsällä, pieniä suloisia tipuja, jotka oli tarkoitus laittaa koristeeksi saa syödä-kukkien ( ohran alkuja, rairuoho ei ole hyväksi kissoille) sekaan.
Hän oli kuitenkin hylännyt ajatuksen niin tipuista, puupentu-puihin liimatuista höyhenistä ja lopulta itse puunoksista.
Me, tai siis minä, revimme ja raatelemme ja piilotamme kaiken mikä irti lähtee. Ajatella!!!!
Täytyy oikein ihmetellä kuin hyvin Mami minut oikeastaan tuntee...
Jostain kumman syystä hän aina tietää milloin olen ollut jossain kielletyssä paikassa.

Meidän jääkaappi meni rikki (minä en sitä kyllä rikkonut) Kiirastorstaina ja näiden iätijatkuvien pyhien takia menee vielä pitkään ennenkuin saadaan uusi.
Mami laittoi ruokaa koko päivän ja kertoi minulle ikävän uutisen; minun maitoni oli mennyt pilalle.
Minulla on huomenna synttärit. Täytän 11kk. En osaa itse laskea niin pitkään, mutta se on kuulemma niin paljon kuin kaikki etujalkojen kynnet ja häntä.
Marre kertoi, että kun täyttää vuoden, synttäreitä vietetään enää kerran vuodessa.

5 kommenttia:

  1. Onhan se Nekku pyydystänyt höyhenen!

    VastaaPoista
  2. Mami on viisas, kun ei sinulle tuonut höyhenellisiä puupentuja. Ne höyhenet ainakin olisivat menneet sinun vatsaan (luulen) ;) Mami ei muuten kertonut ollenkaan, kuka on kävellyt sähköhellalla. Tassunkuvat eivät ainakaan Marren ole, ovat pienemmät :-o
    Meidän Tipi toi elävän pääsiäislelun sisälle, mutta minun oli tehtävä se hiljaiseksi, ettei ala haisemaan, jos sattuu unohtumaan jonnekin nurkkaan.

    VastaaPoista
  3. Mami tuntoo sinut ja sinun metkusi,usko pois,niin minunkii metkut jää usein tekemäti,kun emäntä jo hoksii aikasemmin,vaan osaan olla ovela:D.Minun pääsiäinen ol ihan tavallinen,nukkumista,nukkumista,syömistä,,...Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Ompa Sinusta kasvanutkin hieno kaunotar ja kylläpä se Mami taitaa nuo jutut tietää parhaiten, mutta jos tilaisuus osuu kohdalle niin annan höyhenten pölistä:)

    Ja aivan ihana oli myös tuo ensimmäinen kartiinia vasten otettu kuva:)

    VastaaPoista
  5. Moi Nekku!

    Löysin sun blogin vasta tänään. Näytät olevan hieno kissa. Mua hieman nuorempi, muttei paljon. Olen samaa mieltä kanssasi, että on tosi kummallista, että ihmiset aina tietävät, kun ollaan käyty kielletyissä paikoissa - en tajua!?

    Mulle kuulemma tulee kolmen viikon kuluttua pikku-sisko kotiin. En ihan tiedä, miten siihen tulisi suhtautua. Ilmeisesti sulla on kuitenkin mennyt ihan hyvin.

    Tuu moikkaamaan mua ja kolmen viikon kuluttua meitä (mua ja Cocoa, siis)!

    T. Bertta

    Ps. Mäkin oon löytänyt peilin, ja satun tietämään, että olen aika kaunis. Kurr, kurr!

    VastaaPoista