Testi testi...

Uuurraumauuuukrau... Minä vain testaan vieläkö tävä toimii...

Talvi taas

Nekku,neekku,neek-kuuneekkauau-au-uuu… Ai anteeksi, minä tässä laulelin.

Minulla oli huono tietokone ja Mami on nyt vasta ostanut minulle uuden. Siinä oli huono laatikko. Mahtui joko tassu tai pää, ei molempia. Siispä kuulumisia on piitkääältä, ihan hännän mittaiselta ajalta.

Jo ennen Kakaran poismenoa olivat Marren synttärit. Se on nyt monta vuotta. Mami väitää sen olevan kuusi, mutta Mami taitaa taas narrata.                                                                                            Minä tiedän ihan hyvin että kuusi on se puu, mihin ripustetaan leluja jouluna. Siis puu, ei kissa. Mami on hassu.

Joulukin meni ja vietettiin se tietysti Lilin luona. Minä en taaskaan halunnut olla ulkona kun tassuja alkoi paleltaa. Kerran kävin ja Lili lähti omille teilleen, mutta kun vienosti vinkaisin se palasi heti. Lili ottaa vakavasti tuon ”vahdi Nekkua”-jutun. Lili kyllä hommasi minut vaikeuksiinkin. Olin kerran päikkäreillä kun Lili tuli pyytämään apua. Namit oli laitettu kirjahyllyn ylähyllylle, voisinko tulla apuun. Toki minä koiraystävää autan! Siinä minä sitten roikuskelin kirjahyllyn päältä ja haroin tassuilla namipusseja ja Lili odotti alhaalla, kun Mami tuli tietysti siihen. Mami sanoi ”Nekku” sillä äänellä ja minä muistin heti, että minulla oli jäänyt päikkärit pahasti kesken. Me kolme saimme ne namit sitten myöhemmin.

Kun sitten lähdimme kotiin, harjoittelimme ensin ja lähtö sujuikin sitten helpommin kuin tavallisesti (oikeasti muistin väärin lipun päivämäärän, täytyihän sitä kissoille jotakin sanoa kun käännyttiin heti takaisin…)

Vilkaisin eräänä aamuna telkkaria ja näin siellä outoja otuksia. En ollut koskaan nähnyt niitä ikkunasta. Niiden nimi oli surikaatti ja niitä oli iso lauma, mutta yksikään ei päässyt karkuun telkkarin sisältä. Ne kaikki asuivat hiekassa paikassa nimeltä Afrikka. Kissojen historia kertoo meidän olevan myös lähtöisin sieltä, niin ettei ihme jos ne näyttivät vähän tutuilta. Katsoin koko ohjelman nenu telkussa kiinni. Mami väitti että kauempaakin näkisi. Olisi varmaan nähnytkin, mutta minulla oli se vahtihomma…Istuin kunnes otukset muuttuivat kirjaimiksi ja hyppäsin pois.

Minun Pilkku-siskolla on uusi pikkusisko! Se on vajaa neljä kuukautta, mustavalkoinen ja sen nimi on Sintti. Se haisee ihan pennulta. Jos minulla olisi pikkusisko saisin ehkä Marren jälkeen pomottaa sitä… Ehkä… Mutta se on Pilkun sisko ja koska sillä on ollut Suuri Suru, pitäköön pennun.

HYVÄSTI KAKARA

3.5.2012-5.12.2014

 

Minulla ei ole enää veikkaa. Sitä puri syöjä-kasvi, raukka meni rikki eikä sitä enää ole. Minä en nähnyt veikkaa kuin kerran pentuajan jälkeen, niin että minä taidan pyytää Mamia kirjottamaan tämän.

Hyvä on Nekku. Minä kirjoitan.
Jos käyttäisi vain yhden sanan kuvailemaan kutakin tämän pentueen kissaa Nekun kohdalla se olisi kaunotar, Pilkkua kuvaisi älykäs ja Kakaralla se olisi ollut ehdottomasti herttainen. Kakara oli ennen kaikkea mukava kissa joka piti lähes kaikista ja josta lähes kaikki pitivät. Pilkku huolehtii oman laumansa lisäksi myös Nekusta, niin minä ainakin tulkitsen kun se katsoo kiinteästi minua silmiin ja selvästi kertoo ja kyselee jotain. Täytyy myöntää että useammin en ymmärrä kuin ymmärrän sitä. Kakara taas oli huoleton hassuttelija, kuten Nekku. Silti vuosi sitten kun olin kissojen kanssa ikkunaremonttia evakossa ja käytin Nekkua sisaruksiaan tapaamassa, se huolehti kovasti ettei vieraalla reviirillä oleva sisko vaan pelkää. Käveli varovasti mutta varmasti luokse ja pysytteli kyljessä toista tuntia.
Viime keväänä Kakaran ylähuuleen kasvoi valtava kasvain. Se saatiin poistettua, mutta silloin jo povattiin sen olleen pahanlaatuinen ja uusiutuvan.
Niinkuin tapahtui. Enää kasvainta ei voinut vain poistaa, vaan eläinparalta olisi jouduttu amputoimaan osa leukaa, se olisi joutunut opetteleen uudelleen syömään. Tämä operaatio olisi maksanut tuhansia eikä paranemisesta olisi ollut mitään takeita, päinvastoin.
Tässä tilanteessa inhimillinen ratkaisu oli säästää upea eläin enemmiltä kärsimyksiltä. Erikoinen sattuma minusta oli että 5.12 kolme vuotta sitten Marren kasvattiemon Monan elämänlanka katkesi kasvaimen takia (tämä menee jo naurettavaksi, siis etten kykene käyttämään sanaa “kuolema” eläimen yhteydessä).

Meidän “lauma” ottaa osaa Kakaran perheen suruun. Säälin eteenkin Pilkku-ressua, joka haistaa veljensä ja etsii sitä itkien, vaikka tietää ettei tätä löydy, mutta jos kuitenkin…

Jää hyvästi Kakara, sinä upea ja suloinen kissa. Elosi oli lyhyt, mutta elit sen täysillä. Myös minä rakastin ja kaipaan sinua.

SULKALELU

 

Minulla on nyt kamala kiire. Ikkuna on auki ja ulkona on iso lauma talitinttejä. Me ollaan Marren kanssa piilossa ja odotetaan jos edes yksi tulisi sisään. Ei kuulkaas ole yhtään hyvä idea näyttäytyä linnuille. Lähtevät pois.

Minäpä kerron kuitenkin pikaisesti uudesta, tai ei nyt enää niin uudesta lelusta. Sen nimi on sulkalelu ja siinä on OIKEITA linnunsulkia! Mami osti ensin kaupasta sulkalelun, mutta kun sanotaan niinkuin asia oikeasti on, se oli pelkkä keppilelu jossa on höyheniä. NÄMÄ sulat ovat oikeilta ulkona asuvilta linnuilta ja niissä on tai ainakin oli, tuoksuakin jäljellä. Katsokaas kun linnuilla on karvanlähtö vasta kesällä, ei keväällä niin kuin meillä edistyneimmillä nelijalkaisilla….

Mami väsäsi niistä minulle lelun. Välillä hän unohtui tuijottamaan kuva-ääni-laatikkoa ja minun piti jo heilauttaa tassua ja nykiä sulkakimppua, että ymmärsi jatkaa. Sitten se oli valmis ja minä valmistauduin hyökkäämään ja….Marre vei sen!!! Marre joka ei ole leikkinyt leluilla sen jälkeen kun minä tulin! Marre jota ei kiinnostanut keppilelu eikä sulkakeppilelu. Ja tämän se tahtoi. Ja minä olin niin odottanut. Viikset alkoivat ihan väpättää! Mutta Marre tekee ja syö ensin. Se on maailmanjärjestys, eikä sitä voi muuttaa. Kun aikaa kului se on taas malttanut jättää lelut rauhaan ja leikkii ainoastaan minun kanssa. Sitä se väittää tekevänsä ainoastaan minun huviksi, mutta kyllä minä tiedän ettei se ole totta. Se rakastaa leikkimistä.

Se on vaan se pomojuttu.

Mutta minun täytyy nyt juosta, linnut tulivat takaisin ja vartiointi jatkuu…

Minä palaan taas. Nekku. Minä.

Olen minä vielä täällä….

Siitäpä onkin kauan kun olen viimeksi laittanut tassuni näppäimistölle. kesä tulo, oli ja meni. Meillä oli Marren kanssa niin kuuma, että nukuimme hyvin kaukana toisistamme ja Mamista. Marre on hyvä nukkumakaveri, mutta se on niin kuuma (kissan “sisälämpötila” on n. 39 astetta) ja Mamin luona kävin säännöllisillä aamu- ja iltapaijauksilla.
Tietysti teimme kesävierailun Lilin luokse. Kävin ensi kertaa metsässä ja aivan villiinnyin! Kun veikka upottaa kyntensä puuhun sillä häviää järki ja minulla kävi samoin metsässä.

Nekku eka kerran “metsässä”

Ajatelkaa, eräänä päivänä sitten satoi lunta! Ihmiset päivittelivät ja pulisivat siitä kovasti. Minusta se ei ollut kovinkaan outoa. Sillä joka toisella kerralla kun käymme Lilillä on lunta ja sitten ei. Se jos kotona olisi tullut lunta keskellä kesää, se olisi ollut outoa.

Olin kuitenkin vähän pettynyt kun puuta ja sen alle laitettavia revittäviä paketteja ei tullut.

Ehkä sitä lunta ei sitten tullutkaan tarpeeksi.

Minä kun tykkään niin hirveästi paketeista ja varsinkin laatikoista.

                                                                                

Lilin Mami, joka on muuten meidän Mamin emo (Mamikin on varmaan annettu pienenä pois niinkuin meidät) oli jo aikansa puhunut että pitäisi pölyt pyyhkiä kirjahyllyn päältä. Hän oli hyvin iloinen kun me teimme sen. Liliä asia harmitti tuplaten. Se kun oli jo joutunut ihmetttelemään miten Marre pääsee kirjahyllyn päälle ja miksi se ei, se kun ei ole reilua. Ja nyt sinne hyppelin vielä minäkin.

        Lähtiessä sattui pieni tragedian poikanen. Me oltiin tietysti hermostuneita ja kun aikaa oli reilusti, Mami päästi meidät  ulos. Marre oli valmiiksi hermostunut ja kun se säikähti jotain se katosi!! Eikä sitä löytynyt. Mami huuteli ja kulki pitkin metsiä ja myös tienviertä, josta hän ei halunnut Marrea löytää, eikä löytänytkään.

                                                                                                   

Junakin jo tuli ja meni, liput oli saatu ikävä kyllä vaihdettua, matkustaa täytyi. Marre palasi lopulta takaisin. Missä oli käynyt, sitä minä en kerro. En osaa ihmisten sanoilla. Minuakin jo huolestutti, mutta loppu hyvin, minä paras.
Kone alkaa taas hidasteleen ja kuten reunuksista näkyy elään muutenkin omaa elämäänsä, joten jätän uusista leluista kertomisen toiseen kertaan. Minulla onkin aivan ihana lelu!!!

Sain haasteen

 

Pörröturkki Junnu-herra oli lähettänyt minulle haasteen.                                                 Voipi olla etten saa sitä täysin tehtyä, mutta parhaani yritän,tai laitan häntäni umpparille.

 

Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä,joilla on on alle 200 lukijaa.
Siispä sääntöihin:
Säännöt:
1.Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2.Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
3.Haastajan pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4.Sitten sinun tulee valita ne 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.
Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6.Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta:

1.  Täytin juuri kaksi vuotta

2.  Minusta on kiva tonkia vieraitten kasseja, kaikki ei siitä tykkää

3.  Olen hirveän kova juttelemaan. Usein juttelen emännälle, mutta myös paljon pelkälle ilmalle.

4.  En halua oppia temppuja. Mami sanoo “istu”, mutta minä tepastelen edestakaisin, menen makaamaa, kierin, kurkkaan tassun alta ja vaikka mitä. Lopulta on pakko luovuttaa, kun muut ovat naminsa saaneet. Ero koirien ja kissojen välillä on se, että koira tottelee sinua ja sinä tottelet kissaasi

5.   Ammatiltani olen sisustaja.

6.   Rakastan laatikoita.

7.  Pidän yhteyttä naapurikadulla asuviin emo-siskoon ja –veljeen hajustamalla Mamin. Ne tekevät samoin.

8.  Minulla on koirakaveri jonka näen kahdesti vuodessa

9.  Inhoan matkustamista, mutta kylässä on kiva olla

10. Kun haluan jotain nousen takajalkojen varaan ja nostan vasemman tassun ylös. En tosin useinkaan tiedä mitä tahdon. Jotain. Väliä sille

11. Olen kaunotar

Minun 11 kysymystäni
1.Oletko ihmisläheinen vai oletko erakko luonteinen?
2.Mitä maaseutu sinulle merkitsee?
3.Mikä on elämäsi motto?
4.Kumpi on parempaa syödä kuivaruoka vai herkullisia myyräpaisteja?
5.Onko sinulla omaa reviiriä ja jos on niin kuin pitkälle se alue menee?
6.Oletko löhöilytyyppiä?
7.Kuinka monta eläin kaveria käsittää sinun kotisi?
8.Tykkäätkö nukkua pitkään vai oletko aamunvirkku?
9.Oletko enempi sisällä oleva vai ulkoiletko mielummin ?
10.Mikä on mielestäsi paras ohje muille eläimille ?
11.Mikä on paras nukkuma asentosi? 

1. Ihmisläheinen
2. Kesälomapaikkaa. Tykkään.
3. Syö, leiki ja nuku. Ole kissa. Mikä sen parempaa.
4. Kuivaruokaa. Totta puhuen minä en syö muuta kuin raksuja. Namitkin on sellaisia. Mamia asia huolettaa ja hän yrittää tarjoilla milloin mitäkin. Olen pikku hampaalliset maistanut lohta, kanaa ja jauhelihaa, mutta en edes suullista. Jos on oikein kova nälkä, olen syönyt gourmet-purkkiruokaa
5. Reviirinä on tämä meidän pesä, paitsi kirjahyllyn päällinen. Se on Marren. Tietysti menen sinne, mutta Marre pudottaa minut alas jios haluaa itse olla
6. Löhöily on kivaa
7. Vain yksi. Smarre Sissistytär, joka on minun kasvattiemo ja isosisko
8. Se vähän riippuu. Jos riehumme yöllä, nukun pitkään. No, aina muutenkin. Poikkeuksena kyläilyt, silloin herään aikaisin, koska koirakin on hereillä
9. Olen kaupunkilaiskissa. Marren kasvattaja Mona kävi valjaissa ulkona, mutta me emme halua. Maaseutukyläilyissä käymme kesäisin vahdittuina pihalla; Mami vahtii Marrea ja Lili-koira minua. marre käy pihalla myös joulureissulla. Minä en. En tykkää lumesta.
10. Rakastakaa niin teitä rakastetaan. Noudattakaa tärkeimpiä sääntöjä (kuten hiekkis) niin pääsette luistamaan vähemmän tärkeistä. Olkaa kärsivällisiä vaikkeivat ihmiset ymmärrä selvää puhetta, emme mekään ymmärrä kaikkea mitä he tahtovat.
11. Puuma. Sohvan selkänojalla voi leikkiä olevansa oksalla nukkuva villikissa

11 KYSYMYSTÄ HAASTETUILLE

1. Lempivuodenaikasi
2. Kuinka suuri merkitys eläin-/ihmiskumppanillasi on?
3. Eläinystävän älyttömin temppu
4. Eläinystävän fiksuin tempaus
5. kesän tulo on kivaa koska…
6. Namia on…
7. Kirjoitan/Olen kirjurina blogiin…
8. Elämänfilosofiani
9. Tykkään
10. En tykkää
11. Luonteeltani olen

Haastan

Helminkuu
Kissa Kermakupilla

Juhlahumua

 

 

Nyt on tullut vihreän ja lintujen aika, sekä kaikenlaisten juhlien. Ensin tuli ilmapallojen juhla. Marre lumoutui taas niistä palloista. Mutta vuoden aikana oli päässyt unohtumaan se että EI KYNSIÄ! Kun se ainoa jäljellä ollut pallo oli poksahtanut, Marre oli niin lohduttoman näköinen ja minä kuljetin murheellisena pallon riekaletta, että Mami joutui lähtemään siltä seisomalta kauppaan ostamaan lisää palloja.
Sitten palloja oli taas monta ja vain yksi on mennyt rikki!! Tosin siihen meinasin tukehtua. Kumia on niin mukava pureskella, mutta kun Mami huomasi sen, hän alkoi naukumaan “Eieiei Nekku, annapoisannapois…” No mitäs siinä kissa voi tehdä kuin yrittää nielaista äkkiä. Mutta se ei mennytkään masuun vaan minulta loppui henki!! Onneksi pallonpala lähti irti kakomalla. Vähän minä säikähdin ja kun mietin asiaa myönsin Marrelle, että saattaa niissä Mamin kielloissa olla jotain vitsiä. Marre kertoi huomanneensa saman, mutta siitä ei saa puhua ääneen. Ssshhhh…

MINÄ OLEN NYT KAKSI VUOTTA !!!!!!!!! Sain synttärilahjaksi kaikkea hyvää. Nameja ja tikkunameja ja kissamaitoa (se on parempaa kuin tavallinen laktoositon). Mami kiusasi että olisin nyt niin vanha ja raihnainen että turkkikin on harmaa. Kävin katsomassa peilistä ja kauhistus, turkki oli aivan harmaa… sitten minä tietysti muistin sen aina olleen sen värinen. Minä ja Pilkku-sisko osataan avata itse tikkunamit. Mami kävi viemässä siskolle ja veikallekin tikkunamit synttärilahjaksi. Hassua, niillä on synttärit ihan samana päivänä kuin minullakin. Ja vielä molemmilla. Aika erikoista. Kakara on pysynyt terveenä.

Jos muistatte, niin minä tykkään sisustamisesta. Jos saisin ihan itse sisustaa, niin laittaisin korkeitten paikkojen lisäksi pelkkiä laatikoita ja tyynyjä.

Mami aikoi viedä yhden minun laatikoista roskiin. Minulla ihan sydän hyppäsi kurkkuun järkytyksestä. Muutin välittömästi laatikkoon, järkeillen ettei se Mami sentään minua roskiin vie. Asia vaivasi minua jatkuvasti, sillä Mami on niin kiero, että voi siepata laatikon kun nukun tai touhuan jotain.

Niinpä minä sitten tapoin sen. Laatikon.

VELJENI KAKARA

 

Heippahei vaan!! Nekku se täällä, se valkohännänpäinen kaunotar. Muistatteko?

Tässä on mennyt joulut ja talviunet (me Marren kanssa nukuttiin melkein kaksi kuukautta). Nyt ollaan herätty. Ollaan muuten terveitä, paitsi karvat tippuu. Marre on välillä aivan hermoheikko, oon varmaan kertonu että se TOODELLA vihaa kun irtokarvat kutittaa. Mami yrittää auttaa harjaamalla. Se nauttii harjaamisesta todella. Mutta minä en tykkää harjaamista. Itse asiassa minä pelkään harjaa. Melko outoa, vai mitä! Marre on alkanut asustamaan taas kirjahyllyn päällä. Minä en aina malta antaa sen olla itsekseen “reviiripaikallaan”, mutta kun hyppään seuraksi, Marre, siis minun Marre, heittää minut sieltä alas!! Näykkii jalkoja ja työntää!! Onneksi nukkumapesä on siinä alla.
Mutta kaikilla ei ole ollut hyvä olla. Minun ainokainen kiltti velipoika on sairas. Sille kasvoi suuhun aivan valtava patti. Kasvain. Kun Kakru kävi, okei raahattiin pakolla, eläinlääkäriin, siellä sanottiin, että olisi ehkä aihetta varautua pahimpiin, sillä on suuri todennäköisyys, että kasvain olisi pahanlaatuinen ja saattaisi uusia.
Kun Mami tuli kotiin se oli kamalan surullinen, ihan silmistä valui kuolaa.
Marre muisti olevansa lohtukissa ja aloitti heti kolmen P:n ohjelman; puskeminen, pörräys ja pussaus. Minä kävin hakemassa keppilelun ja annoin sen Mamille. Siitä tulee aina niin iloiseksi.
Marre selitti minulle mihin kasvain-sairaus voi johtaa, Marren Mona-siskon ruumis rikkoutui niin pahasti ettei sitä enää ollut. Minä asun Marren kanssa, mutta Pilkku-sisko on ollut varmasti kamalan huolissaan. Pari päivää sitten Kakara kävi suuleikkauksessa. Eläinlääkäri oli onneksi saanut kasvaimen kokonaan pois, vaikka se oli kasvanut tassun kokoiseksi.

Toivuttuaan nukutuksesta veikalla oli niin paljon mukavampi olo ettei se viitsinyt välittää sellaisista pikkuasioista kuin valtava haava suussa ja alkoi iloisena syömään. Sitten se leikki ja söi. Jonka jälkeen se söi. Ei se ehtinyt yöllä nukkuakaan kun vaan söi. Olihan se varmasti ihanaa kun sujui niin helposti. Pilkku taas nukkui kun pääsi hirveästä stressistä.
Nyt kun leikkauksesta on viisi päivää, veikka vaikuttaa kuuleman mukaan
onnellisemmalta kuin koskaan. Se voi loistavasti ja nauttii huomiosta. Me pidämme häntää pystyssä, että asia säilyisi sellaisena. Myös meidän muiden kohdalla.

Mutta hei, nyt tuli kiire! Marre kävelee ohi ja minun on aivan pakko hyökätä sen kimppuun. Ja sitten mennään niin lujaa että tavarat lentää ja karvat pöllyää!!

JOULUN ODOTUSTA

Joulu on jo ovella ja minäkin olen tietysti osallistunut jouluvalmisteluihin.

 

Mami teki paperista koristeita (löysin netistä hienojen koristeiden ohjeita, joita tehtiin ihan tavallisesta paperista) ja minäkin tietysti tulin kaveriksi. Minä tein paperista hienoa kynsi- ja hammastaidetta ja Mami koristeli niillä roskiksen. Se on kuulemma hyvin tärkeä paikka koristella joten olin tyytyväinen.
Marre on alkanut oleskella vanhalla paikallaan mustan hyllyn päällä. Minua oikein ihmetyttää miksen ole itse hoksannut, että sinnekin voi hypätä… Nyt on ihan tyhmä olo. Kynttilätkin ovat kivoja, vaikkei meillä olekaan tapana käydä käristämässä viiksiä, kuten Monalla oli aikoinaan tapana. (Monan poismenosta tuli 5. päivä kuluneeksi kaksi vuotta. Yhä hirveä ikävä) Mutta hyvääkin on tehty, nimittäin torttuja! Niistä minä tykkään! En siitä hillosta, mutta nurkkia on kiva nakerrella. Ja Mami laittaa torttulaatikon kannen niin huonosti kiinni että niitä on ihan helppo hakea, varsinkin jos hän sattuu nukkumaan. Hei, minä en syö kinkkua enkä lohta, niin saan kai minä edes torttuja syödä. Enkö saakin? Sunnuntaina me lähdetään taas katsomaan Liliä ja puuta. Jee..eiiii… Yrittääköhän Mami taas huijata namirasialla meidät pois sängyn alta kun on aika mennä häkkiin? Nyt en aio mennä halpaan. Menen kuitenkin…

 

Hyvää joulunodotusta kaikille!

MARRE

Smarre Sissintytär “Marre”    s. 28.11.2008
e. Sissi
i. Karvinen

Heippa kaikki!!
Minun rakas isosisko ja kasvattaja täyttää ylihuomenna puolikymmentä vuotta, eli niin monta kuin toisessa etutassussa on kynsiä. Onnitellaan sitä oikein porukalla. Eikä haittaa vaikka onnittelut tulisivat vähän myöhässä. Katsokaas kun samalla minä haluaisin saada tietää käykö minua tervehtimässä yksi vai monta.
Me aiotaan juhlia synttäreitä pitkillä nokosilla, toistemme pesulla ja pitkillä jahdeilla. Mami antaa varmaan jotain hyvää ja rapsuttelee.
Kehräävin terkuin    Nekku

EVAKOSSA

 

Minulla oli maanantaina HYVIN jännittävä ja tapahtumarikas päivä. Kerroin varmaan viime kerralla, että meidän koko taloon tuli uudet ikkunat. Me ei saatu nukkua yöunia loppuun kun

aina aamuseitsemältä alkoi kamala pauke ja kolina. Ja pudoteltiin ja rikottiin ikkunoita. Varmaan ikkunasedät saivat kamalat huudot. Minä olisin ainakin saanut. Sitten tuli meidän pesän vuoro. Me emme voineet olla kotona ja jouduimme lähtemään pois. Aamulla Mami laittoi Marren koppaan ja minua alkoikin hermostuttamaan ja päätin etten sittenkään taida lähteä ja juoksin piiloon sängyn alle. Mami ei edes yrittänyt ottaa minua kiinni, vaan alkoi rapisuttamaan namilaatikkoa. Minä juoksin tietenkin heti paikalle silmät ilosta loistaen. Ja se kiero, valehteleva ihminen ei antanutkaan minulle namia, vaan sieppasi kainaloon ja kantoi koppaan! Ilkeä! Nyt me ei mentykään autolla, vaan koppa oli sidottu vetokärryihin ja Mami veti meidät perille. Me menimme Kakaran Mamin pesään. Siellä ei ollut ketään, mutta onneksi Mamilla oli avain lainassa. Nyt minun pitää vähän selittää, miten pesä oli tyhjä, mutta kukaan ei kuitenkaan ollut hukassa. Talo on vanha puutalo, jossa on neljä eri pesää. Toisessa alakerran pesässä asuu kakaran Mami ja toisessa yläkerran Pilkun Mami. Lisäksi Pilkun Mami on Kakaran Mamin emo. Koska kissoja ei haluttu erotta, ne asuvat molemmat ylhäällä. Kakaran mami oli myös jäänyt sinne yöksi. Uuteen pesään tulo on aina jännittävää. Paljon huoneita ja nurkkia tutkittavina. Ja pesä oli ympyrä! Siis kun lähti menemään ovelta pääsi takaisin ovelle ilman, että tarvitsi kääntyä takaisin. Siksi jouduimme aluksi huutelemaan Marren kanssa toisillemme ja Mamille, että missä ovat. Onneksi siellä ei ollut muita ihmisiä, niin saatoimme keskittyä pesän tutkimiseen ja Mami jäi sinne, niin ettei meille tullut hylätyksi tulemisen tunnetta. Ei mennyt kuin pieni hetki, kun meillä oli jo tosi hauskaa. Hiekkalaatikollekin tuli heti käyttöä ja kuppiin oli laitettu vettä ja toiseen ruokaa. Muutaman tunnin mentyä olimme kotiutuneet niin hyvin että alkoi olla torkkujen aika. Ja aika minun tavata sisarukseni. Mami uskoi meidän tuntevan toisemme aikuistumisesta huolimatta, sillä olimme haistaneet toisemme koko ajan Mamin vaatteissa ja kun asiasta oli puhuttu, jokainen meistä osoitti selvästi haluavansa nähdä. Hankaluutena oli Marre, joka nyt kuitenkin on “vieras kissa”. Eli minut napattiin taas syliin ja kannettiin uuteen outoon pesään, jossa oli vielä vieraita, jotka holpöttivät isoon ääneen.
Pilkku ja Kakara olivat nukkumassa ja minut vietiin niitten viereen. Mami heilui sen ainaisen kuvanottolaatikkonsa kanssa ja yritti saada meitä samaan kuvaan (ei onnistunut, kissa kun on kameraa nopeampi. ei olisi tainnut edes järjestelmäkamerasta olla paljoa apua, kun kaiken lisäksi piti yrittää saada poseeraamaan kolme eläintä, joiden tulevasta käytöksestä ei ollut mitään takeita) ja minua alkoi ahdistamaan koko tilanne. Menin sängyn alle piiloon. Pilkku luuli nähneensä unta ja jatkoi nukkumista jos minä tulisin takaisin. Kakara kuitenkin lähti hissukseen ja rauhallisesti perääni. Oli huomannut vieraan paikan ahdistukseni, eikä halunnut lisätä sitä. Hetken kuluttua Pilkkukin tuli siihen tulokseen ettei se ollutkaan ollut unta ja tuli meidän luo. Me näimme viimeksi vuosi sitten kun menimme samalla autolla eläinlääkäriin ja kylki kyljessä olimme edellisen kerran vajaa 7 viikkoisina, kun meidät poimittiin lattialta kuin lelut, viskattiin koppaan ja vietiin pois emon luota.
Pimeässä käytetty salama vääristää pahasti värejä. Kakaran turkki näyttää melkein samalta kuin minun. Mutta muuten olemme ihan eri näköisiä. Epävarmoille tiedoksi, minä olen vasemmalla. Koska sängyn alla oli pimeää ja Pilkku musta, Mami ei saanut kuvaa missä olisimme kaikki yhdessä.

Olin kylässä yli tunnin. Toisin kuin ihmiset, jotka kälättävät taukoamatta, kukaan meistä ei edes naukaissut, vaikka olimme yhdessä koko ajan.

Sitten tuli aika lähteä, koska Mami pelkäsi Marren olevan hermoromahduksen partaalla. Kuten olikin. Mikä ilo ja riemu sen silmistä loisti kun tulimme ovesta. Rassu yksin vieraassa paikassa ja mielessä pieni pelko, entä jos Nekku ei tulekaan takaisin?

Leikkipaikka oli niin hauska, ettemme halunneet ollenkaan lähteä kotiin kuuntelemaan kamalan kovaa kolketta ja pauketta ja rytinää ja illan tullen Mami sai tehdä tosissaan töitä, että sai meidät koppaan. Ja kotona meitä odotti eläimen kauhuelokuva. Ikkuna sedät olivat vielä siellä!! Eihän meitä enää voinut viedä mihinkään, eikä meitä sieltä sängyn alta mikään pois saanutkaan. Edes namit. Eli sinne jäimme ja Mami joutui lähtemään pois vielä yli tunniksi. Kun hän palasi, ikkunasedät olivat poissa, mutta minä olin sairas. Ihmisetkin sairastuvat stressistä ja paukkeesta ja kemikaaleista, eteenkin näin hurjan päivän jälkeen, niin ajatelkaapa meitä joiden aistit ovat “pikkuisen” paremmat.
En antanut koskea itseeni ja kun minulle annettiin maitoa ja nameja, en edes koskenut. Sitten aloin oksentamaan. Oksensin puolen tunnin sisällä neljä kertaa. Onneksi olin kerran sisustaessani vienyt sängyn alle nurkkaan tyynyn, jonka päälle oli hyvä mennä makaamaan. Tunnin kuluttua minua sai jo vähän silittää (Mami aina välillä tarkisti minun vointia).

Aamulla olin sitten jo oma itseni.

“ ISTU”

 

Mamille on tullut kaamea pakkomielle sanasta “istu”. Aina kun namit kaivetaan esille, hän sanoo “istu”. Marre lyö peppunsa lattiaan heti kun namit näkyy ja pysyy siinä. Sitten sitä ollaankin vain että “Nekku istu”.

Minusta se on hölmö ja tyhmä asia. Siksi minä yritän tehdä kaikkea muuta. Tepastelen edestakaisin, heilautan tassua, kierähdän selälleni ja söpöilen… Mutta ei auta. Marre saa vain nameja. Pyh! Siis lopulta annan periksi ja istun tai kyyhötän, sekin kelpaa. Sitten Mami vihdoin heittää namit ympäri lattiaa ja me saamme etsiä ne nenua käyttäen. Se on tosi kivaa!!

 

Missä ne namit on? Minä näin että täällä oli, mutta nyt ei löydy,
kasvoikohan niille pienet jalat tai siivet…

Minusta on myös kiva kuvitella olevani gepardi tai puuma joka nukkuu puun oksalla.

Katsoin tänään ikkunasta ja siellä oli joku setä isossa kopassa paljon tavaroita mukanaan. Minä murisin hänelle ja sitten hän lähti pois. Mami kertoi hänen olleen ikkunasetä, joka vie ikkunat pois ja tuo uudet tilalle. Ne tulevat meillekin maanantaina ja me joudutaan lähtemään Evakkoon. Minä en oikein tiedä mitä Evakko on. Mami on selittänyt, että me lähdetään Kakaran Mamin kotiin koko päiväksi ja otetaan eväät mukaan. Veikka ei asu siellä, vaan yläkerrassa Pilkun kanssa. Ja arvatkaa kuka käy moikkaamassa siskoa ja veikkaa!!! Nekku. Minä Nekku!
Meidän täytyy lähteä, koska olemme Marren kanssa LIIAN AVULIAITA! Sehän on ihan järjetöntä. Meistä olisi kauheasti apua. Aivan kuten muutama päivä sitten, kun Mami alkoi luutuamaan ja hups, luutusta putosivat samantien kaikki karvat. Mamin ei auttanut kuin alkaa konttaamaan harjan ja rätin kanssa. Tietysti koska se näytti hankalalta ( lue: hauskalta) aloimme Marren kanssa auttamaan. Autoimme niin paljon, että Mami taisi huolestua jaksamisestamme, kun kehotti menemään milloin minnekin, jopa katsomaan josko hän sattuisi olemaan kylässä Pilkun Mamilla. Taisi Mami olla itse väsynyt, sillä siinähän hän oli ja eihän me muutenkaan voida mennä Pilkun Mamille, sillä niiden pesä on jossain ulkona, jonne emme voi, emmekä osaa mennä. Mutta eiköhän sekin vielä selviä…

MITÄ TULIKAAN ZALANDOLTA…UUSI LAATIKKO!!!

 

Mami kävi hakemassa postista uuden laatikon. Siellä oli aluksi turhaa romua, sisäturkki ja tassunpeitot, mutta sitten päästiin asiaan, minun kokoinen laatikko!! Ai että oli kiva juttu!!

Mutta arvatkaa sainko pitää sitä kauan. Ehei, en tietenkään.

Marre tuli katsomaan mitä kivaa minä teen ja huomasi tietenkin haluavansa leikkiä sillä itsekkin. Eihän iso Marre meinannut edes mahtua sinne, katsokaas kun laatikon sisällä on toinenkin laatikko. Vielä pienempi.

Minä taisin suutahtaa pikkuisen ja menin piiloon meidän leikkilaatikkoon. Siis meillä on nyt KAKSI laatikkoa.

 

Saa nähdä saammeko pitää molemmat. Laatikoista tuli mieleen hiekkalaatikko. En muista olenko jo kertonut tämän, mutta kerran kun Mami vaihtoi hiekat, Marrelle tuli paha tilanne. Olen kertonut että me molemmat haluamme mennä kuoputteleen uuteen hiekkaan, niin että joskus istumme siinä ihan kylki kyljessä. Takaisin asiaan. Marre oli käynyt tekeen asiansa juuri ennen hiekan vaihtoa ja kun hiekka oli vaihdettu, mitään ei tullut. Se kuoputti ja istui. Ei mitään. Kuoputti ja istui. Ei mitään. Sitä jatkui varmaan kymmenen minuuttia ennenkuin se sai pakistetuksi pikkuruisen papanan…

Väitetään ettei kissoilla ole hääppöinen värinäkö, mutta aina me löydämme oman värisemme paikan missä olla. Se on perua muinaisilta luolakissojen ajoilta milloin piti suojautua saaliilta ja saalistajilta. Tuosta nukkumapesästä minut saalisti kylläkin ainoastaan oma isosisko. Mutta enkö löytänytkin aivan itseni värisen paikan??

Ja kun Mami on nyt ollut niin kiltti ja tottelevainen, minä petasin kiitokseksi nukkumapesän. Tuo seinätaide on Marren tekemää. Ja uskokaa pois, tuo kohta on seinän siisteimpiä!!! Marre on kynsitaiteillut lattianrajasta katonrajaan… Enimmäkseen ennenkuin minä tulin. Aijaijai kun vuokraisäntä tykkää kun näkee. Häkkärissä ois samaa tapettia muutama rulla, mutta paljompa kannattaa tapetoida, kun neidit repivät sen kuitenkin. Elleivät muuten niin piruuttaan. Uusi tapetti on varmaan kuin uusi hiekka. Tuhottavaa…

Mami on yrittänyt opettaa minua istumaan namien avulla. Minua moinen temppuilu nolottaa ja Marre on puolestaan turhautunut. Se kun osaa istua namista ja Mami vaan sanoo Nekku, istu. Ja Marre jo istuu. Sitten Mami tosin tekee sen mistä me tykätään, eli heittää namit ympäri lattiaa ja me etsitään ne nenua käyttäen. Se on kivaa. Nyt alkoi suu vettymään. Taidampa mennä heilauttamaan tassua jos saisin vielä muutaman. Sitten iltahippa Marren kanssa ja Mamin viereen nukkumaan.

              Hyvää yötä ja jahtiunia