NUM3ROT

Minun sihteerini on patalaiska. Olen yrittänyt patistaa häntä töihin kehräämällä ja naukuen. Ei mitään. Taidan antaa hänelle potkut. Minun synttärit menivät ilman kommenttia. Ajatelkaa!!

Olen nyt siis jo 10 kuukautta vanha. Kukaan ei voi väittää etten olisi iso kissa. Syön jo ison kissan ruokaakin! Syöttekö te?
Kymmenen on niin paljon kuin kaikki etutassujen kynnet. Täytyy olla tarkka, että muistaa laskea myös peukkujen kynnet kun ne eivät ole samassa rivissä.
Mihin ihmiset tarvitsevat noin kamalan monta numeroa? Minä en tarvitse kuin viisi. Minä olen yksi, meitä kissoja on kaksi, tässä pesässä asuu kolme, jalkoja on neljä ja kupissa on raksuja monta. Sehän riittää, eikö niin?
Tiesitte kait, että ainakin emokissat osaavat laskea? Mistä ne muuten tietäisivät ovatko kaikki pennut mukana.
Mami huomasi sen Monan emosta Metestä. Meten hauskimpia huveja oli opastaa ihmisiä, yleensä ryteikön läpi, kotiin. Välillä se nousi puuhun ja laski ovatko kaikki mukana.
Mami väittää minulla olevan metri-viiksiä (7cm). Eivät ne oikeastaan ole paljoa pitemmät kuin Marrella, mutta kun kasvoni ovat niin pienet ne ovat melkoiset. Ovathan ne upeat. Siksi ihmettelenkin missä ne pojat viipyvät, kevät loppuu kohta...

LAATIKKOLEIKKEJÄ

Mami toi MINULLE päivänä muutamana lahjaksi pahvilaatikon. Sanoi vielä että se on ikioma ja saan tehdä sille AIVAN MITÄ HALUAN!!! Vaikka repiä ja raadella riekaleiksi!

Ja kyllä minä olen raadellutkin...
Mutta, se Marre!! Sen piti olla minun lelu, mutta Marre meni aivan pokkana istumaan sinne eikä liikahtanutkaan.
Vaan eri kiva leikki siitä sitten tuli, minä yritin vallata laatikkoa takaisin ja Marre puolestaan piti minua loitolla kuitenkaan liikkumatta paikaltaan.

Siitä meille riitti hupia ja hauskuutta pitkäksi aikaa.
Olemme välillä olleet sitä myös toisinpäin, minä laatikossa ja Marre valloittajana.

                                                                                                                                         

Ihmisvieraat kävivät ihailemassa meidän touhuja, järjestimme sivumennen sanoen todella hurjan laatikkoleikin vähän näytösluontoisesti (kumma miten ihailu ja kehut innostavat). Meitä kuvattiin puhelimella ja kameralla, silloin Marrekin innostui kuvaamisesta.
SE KÄVI MYÖS OTTAMASSA KUVAN! IHAN ITSE!!
Se on ihan helppoa, painaa vain tassulla nappia!!

Nimi: Tutkielma korvasta ja kaulasta    Foto: Smarre Sissintytär

Olen aiemmin kertoillut kuinka paljon hauskuutta sain laatikkohuoneen paperirullista. Siis sain.
Iltana muutamana Mami käräytti minut kun raahasin paperirullaa piiloon. Mitäpä siinä muuta saattoi kuin tokaista gurrr (hups), jättää saalis ja livahtaa paikalta.
Myöhemmin sitten istuskelin laatikkohuoneessa ja voivottelin ja harmittelin isoon ääneen. Sen koommin en ole paperirullilla leikkinyt. Eihän siinä mitään hauskaa enää ole....

VESSAKISSA, osa 2

Olen usein kertonut, kuinka lähden varsinkin iltaisin ja öisin iloisesti laulaen leikkimään laatikkohuoneeseen.
jos olette ihmetelleet mikä siellä on niin kivaa, niin minäpä näytän,







Tässä olen ottanut telineestä minua varten jätetyn paperirullan. Siihen on niin ihana upottaa kynnet! Jostain syystä Mami ei ilahdu tälläisestä hauskanpidosta ja vienkin sen vuoksi joskus todisteet piiloon, yleensä nukkumapesän alle. Yhden rullan olen kylläkin piilottanut niin hyvin, ettei sitä ole sen jälkeen löytynyt.
Kaikkein hauskinta laatikkohuoneessa on auttaa hiekan vaihdossa.
Hyörimme Marren kanssa katsomassa laatikon pesua ja odotamme uutta hiekkaa, sillä meillä on pieni kilpailu kumpi pääsee ekana kuoputtamaan puhdasta hiekkaa!! Muutaman kerran on tullut tasapeli ja olemme istuneet pisulla kylki kyljessä. Minä yritän olla avuksi avaamalla hiekkapussin. Mami tietää sen ja siksi säilyttää hiekan piilossa. Joskus kun olen oikein nopea onnistun ja sitten Mami kulkeekin harjan tai ilkeällä päällä imurin kanssa siellätäällä mutisten ja jupisten itsekseen. Minähän vain autan kotitöissä!!
Nyt taisin eksyä asiasta.
Kun laulu loppuu, tiedetään minun menneen nukkumaan.
Laatikkohuone on vähän kuin minun yksityinen leikkipaikka. Siellä on paljon leluja, "meikkejä", roskis ja muutakin sälää. Vesilaatikko mistä voi juoda tai hyvässä lykyssä saada ongittua pumpulilapun tai hammastikun ( Mami ei laita juuri mitään roskikseen kun levitän sen aina lattialle), hiekkalaatikko ja kissankokoinen nukkumapesä.
Olen hyvin seurallinen, mutta joskus sitä kaipaa sellaista minä-aikaa. Käykö muillekkin sillain?

VILKKAAT JA VÄSYNEET

Veljeni Kakaran täytyi käydä katsomassa eläinlääkäriä ja niinpä minä lainasin sille toista matkakoppaani. Mami kävi katsomassa miten se oli pärjännyt.

Se nukkui kamalan pitkään ja Pilkku-siskolla alkoi tulla jo hätä. Veikka oli lämpimästi peiteltynä kopassa eikä herännyt vaikka sisko kuinka tuijotti ja töni tassulla korvaa. Heidän Mami joutui lopulta laittamaan kopan oven kiinni ja kieltämään Pilkkua häiritsemästä ja Pilkku oli alkanut sähisemään!
Mami kertoi, että pallo jonka oli pitänyt olla hännän alla oli lopulta löytynyt niivuskanasta (nivuskanava). Olipas se vaikea sana!

Minusta on hirveän outoa, että pallo, mikä on lelu, voi olla kissan sisällä!!! Mami selitti niiden olevan poikapalloja ja ne yleensä otetaankin pois, jotta elämästä tulisi helpompaa, niinkuin meille tytöille tehdään masuhaavat. Mietimme Marren kanssa asiaa ja tulimme tulokseen, että poikapallot saattavat liittyä Kevääseen, siihen kun pojat repivät silmät toistensa päästä saadakseen suukkosen.
Nyt Kakara on jo taas terve ja entistä vilkkaampi.

Me Marren kanssa olemme lopettaneet talviunet ja villiintyneet entisestämme. Varsinkin yöllä alamme riehumaan ja Mami pelkää naapureiden kohta jo valittavan. Mutta kun pitää juosta, silloin on juostava.

Sitten onkin kiva kaivautua peiton alle nukkumaan.
Minä olen nykyisin aivan heikkona paperin raateluun. Mami aina moittii kun menen (öisin) lauleskellen (urrrkrrurk) laatikkohuoneeseen hakemaan paperirullan jonka sitten raatelen ja piilotan. Mutta kun tuntuu niin ihanalta upottaa siihen kynnet!!! osaan myös piilottaa ne niin hyvin etten itsekkään enää löydä niitä.

Eilen sain kunnon moitteet kun olin tapani mukaan penkomassa Mamin kassia ja löysin sieltä pienemmän kassin jossa oli ihanan rapisevaa paperia. Olin juuri aloittanut repimisen, kun Mami hyökkäsi väliin ja aloitti kauhean moittimisen, uhkasi jopa ottaa vesipullon. Minä todella inhoan sitä! Pelkkä näkeminen saa minut siirtymään ja sulkemaan silmäni. No, kuitenkin, mami vielä pauhasi että mitä me aiomme syödä jos minä silppuan kaikki rahat? Se oli varmaan kompakysymys. Minä aion tietysti syödä ruokaa, enhän minä ole tähänkään mennessä paperia syönyt!!

JEMMARI

Mami kyselee koko ajan, että Nekku; missä on hammastahna, Nekku; mihin olet laittanut meikkivoiteen? En minä voi mitenkään muistaa!
Ja koko höpötys vaan sen takia, että etsiessään meikkiään Mami löysi nukkumapesän alta tyhjän paperirullan, kaksi hyvin raadeltua täyttä paperirullaa ja rasiallisen kirsikkatomaatteja...
Minusta on hauskaa kun Mami meikkaa. Menen istumaan vesilaatikon tai pesukoneen reunalle ja katselen ja sieppailen tavaroita. Mami meikkaa aina minutkin. Silittelee karvaisella sudilla naamaani.
Minulla on kuulemma niin kauniin väriset kasvot, ettei väriä tarvi lisätä ollenkaan.
Eilen minulle ja Marrelle tehtiin molemmille manikyyrit. Minulle se tosin tehdään melkein joka viikko, sillä minulla on "neulanteävät kynnet", mutta nyt Marrellekin tehtiin. Olemmehan hienoja kissaneitejä ja kaipaamme luxusta.
Olemme koko ajan reippaampia ja reippaampia, sillä valo lisääntyy ja Kevät lähestyy. Jopa minä tiedän Kevään. Se on jännittävä, mutta en oikein tiedä miksi ja miten. Varmaan se selviää!

Miksi minut herätettiin?

SISKONI ON METSÄSTÄJÄ

Meidän kanssa käy välillä leikkimässä sama täti, jonka luo siskoni Pilkku ja veljeni Kakara muuttivat samalla kun minä muutin tänne.

PILKKU

Ja hämpä kertoikin tosi jännän jutun! Siskoni oli pyydystänyt hiiren! Eihän tämä muuten niin jännä juttu olisi, mutta kun sisko ja veikka ovat sisäkissoja niinkuin mekin. Tämä oli jo Pilkun toinen hiiri, ensinmäisen se oli saanut jo ekalla viikollaan, vasta seitsemän viikon ikäisenä! Sen hiiren sisko ja veikka olivat jakaneet ja syöneet.
Tämä hiiri oli tullut tiskipöydän takaa ja oli aivan pokkana ollut menossa toisten ruokakupille kun Pilkku yllätti sen. Kakara oli myös tietysti herännyt ja sännännyt leikkiin mukaan, mutta Pilkun hiiri se oli.
Leikin loputtua Täti oli mennyt katsomaan olisiko hiirestä jäänyt hänelle mitään syömistä, mutta kun sitä ei ollut löytynyt, hän oli olettanut hiiren menneen metsästäjän masuun.
Seuraavana päivänä hän oli alkanut siivoamaan ja oli löytänyt hiiren. Siisti piilotettuna maton alle!!

KAKARA

    Jostain syystä hän ei ilahtunut löydöstään.
Tämä jemmaaminen näyttää olevan meidän suvussa verissä. Minäkin jemmaan aina lelujani.
Olen aivan varma että minäkin osaisin metsästää jos vain saisin tilaisuuden. Ihan varmasti osaisin!! Joskus kun leikin kuvittelen hyppääväni keskelle isoa irvistelevää rottalaumaa ja metsästäväni ne kaikki. Voi kun Marre ja Mami olisivat ylpeitä...
Tuossa kuvassa Kakara näyttää saman väriseltä kuin minä, mutta se johtuu vain valosta, oikeasti se on pikemmin pronssin värinen kuin hopeinen.
Kakara parka joutuu menemään uudelleen katsomaan eläinlääkäriä. Samalla kertaa kun minulle ja siskolle tehtiin haavat masuun, sille tehtiin haava hännän alle, mutta se oli niin nuori, ettei toista mikä pitää ottaa pois ollut löytynyt ja nyt se pitää leikata uudelleen. Vielä ei tiedä voiko leikata hännän alta, vai pitääkö mennä masun kautta.
Marrelta on alkanut irtoamaan karvaa ja sillä on hankala olo. Se yrittää unohtaa irtokarvojen aiheuttaman kutinan hyökkimällä minun kimppuun. Eihän minulla mitään sitä vastaan ole, vaikka välillä  haluankin leikkiä ja laulella itsekseni.

                                                                                                                                                                           

VALTATAISTELUA

Olin luullut että jatkaisimme "karhuna oloa" nyt kun olemme taas kotona, mutta olemmekin aina vain pirteämpiä. Marre sanoo sen johtuvan siitä, että kevät on tulossa.

Marre kertoi, että keväällä voi vaisto sanoa, että jotakin pitäisi tapahtua, mutta se on pelkkää huijausta.
Marre oli ensimmäisenä aikuisena keväänään luullut juoksun alkavan. Oli yrittänyt kurista ja naukua (sille oli tehty jo haava masuun), mutta mitään ei tapahtunut. Se oli miettinyt jonkin aikaa ja ajatellut, että jospa olikin erehtynyt ja onkin poika. Oli yrittänyt astua Monaa, mutta tarpeellinen väline puuttui. Ja tuli siihen tulokseen että huijausta koko kevät.
 Minulle on tullut kumma tarve aina kesken painileikin ottaa se tosissaan ja käyttää täyttä voimaa. Näin käy joka kerta. Ja joka kerta se päättyy samanlailla. Marre kurittaa minua. Marre on minua puolta painavampi, mutta se ei estä näitä outoja haluja.
Nämä voimankoitokset eivät kuitenkaan vaikuta milläänlailla meidän ystävyyteen ja toisia kohtaan tuntemaamme rakkauteen. Luultavasti siksi koska Marre aina voittaa.
Mutta voi että kun minua välillä ärsyttää, kun hellimme toisiamme Marre kohtelee minua kuin olisin pieni pentunen!!!
Sisimpäni kertoo minun olevan jo melko iso kissa, mutta Marre ei sitä usko! Eikä Mamikaan kun laulelen itsekseni ja tyhjennän laatikkohuoneen roskista, tai kuljetan nukkumapesän täyteen leluja...