PISSAHOUSU

Olen huomannut ettei elämä ole pelkkää kehräystä ja auringonpaistetta. Minulla on ollut riita Mamin kanssa. Oikeastaan kaksi riitaa.
Nukkumapesän päällä on paljon pehmusteita ja tämän nimi on “päiväpeitto”.

En oikein tiedä miksi, mutta minulla on kauhea pakko välillä kuopia sitä ja kaksi kertaa minulla on tullut pissa! Eka kerrasta en enää muista ja Mami nukkui, mutta toisesta kerrasta Mamikin voi todistaa etten minä AIKONUT pissiä!!! En edes istunut!! Pissi vaan tuli, valui pitkin jalkoja ja häntää. Silti Mami oli vihainen… Kyllä me sovittin pian. Olin kuitenkin surullinen ja tässä kuvassa Marre halailee lohdutukseksi ja on pessyt minut kunnolla. Korvakin on vielä nurinnarin.
Mami aikoo alkaa peseen hiekkalaatikkoa useammin ja leikittään vielä enemmän. En oikein tiedä miten ne riitaan liittyvät, mutta en minä valita. Minä en ole koskaan oikeen tykännytkään kun hiekkiksestä otetaan vain kakat ja pissapaakut pois. Minun mielestä on paljon parempaa kun se pestään ja laitetaan kokonaan uudet hiekat. Niitä on meistä molemmista oikein kiva kuopia. Meillä on ihan kilpailu kumpi ehtii ensin ja välillä istutaankin vierekkäin. ja leikkihän minulle kelpaa aina!!!!! Marrella on hassu tapa syödä. Se ottaa suun täyteen raksuja, menee jonnekkin, sylkäisee ne pois ja syö yksitellen.
Marrella on vihdoin kunnon häntä! Ne jotka lukivat eka kertomukseni, siis siitä kun muutin kotiin, naureskelin siinä, että Marrella on ihan luiru häntä. Se kun nyppi suruissaan siitä karvat kun sen isosisko ja kasvattaja menehtyi. Nyt se on vihdoin taas täydellinen, hännänpäätä myöten.

NEKKU-TÄTI

 

Varmaan arvaattekin, että olemme palanneet kotiin. Minusta oli niin mukavaa kävellä ruohikolla. Ja kerran alkoi sataa! Me villiinnyimme täysin.

Ja miten paljon olikaan tilaa juosta! Otin nopeita spurtteja ja Lili-koira lähti kilpaan. Jos tila loppui se sai kiinni, ellei. minä voitin!! Voitin myös Marren!! Se oli minusta hauskaa, sillä en minä muuten sitä voitakkaa.

Mamilla oli kumma päähänpinttymä kissasta puussa. Mutta kun minä en ole poika, eikä minua ne paloautot kiinnosta, en lämmennyt ajatukselle. Yritä sitä neuvotella ihmisen kanssa. Mami yksinkertaisesti ripusti minut puuhun, käski poserata ja alkoi ottaa kuvia.

Sitten tuli ilta, milloin Mami alkoi laittaa tavaroita kassiin ja tiesinhän minä mitä sellainen tarkoittaa. Taas häkkiin. Minua alkoi hermostuttamaan aivan kamalasti ja kun minulla on asiaa sanon sen myös. Kovaa. Usein. Taisinpa kertoa tuntojani koko illan. Ja yön. Ja seuraavan aamun. Aamulla Mami heitti meidät ulos purkamaan energiaa, se taisi haluta minun olevan vähän aikaa hiljaa. Tavallisesti meidät joutui pyydystämään ja kantamaan sisään, mutta kun Mami kantoi Marrea minä kipitin tiukasti perässä.

Olen varmaan ennenkin valittanut, että ihmistä on välillä aivan toivotonta saada ymmärtämään helpointakaan asiaa. Lisäksi niillä on aivan surkea muisti. Yksinkertaisesti pelkäsin, että jos en vartioi ja muistuta, minut voidaan helposti unohtaa!

Minusta on hauskaa käydä kylässä, mutta haluan kuitenkin mieluiten olla omassa pesässä oman lauman kanssa. Junamatkalla oltiin niin väsyneitä, että nukuttiin kaikki.

Mamin äänilaatikkoon tuli viesti, että olisi kolme pikku-Nekkua kotia vailla. Minusta oli tullut täti!! Pilkku-siskohan on leikattu, mutta minulla oli Emo-Pesässä toinenkin sisko. Sen ihminen oli luullut sitä pojaksi, kunnes se oli pyöräyttänyt kolme suloista poikasta!! (Tuohan on niin klassinen juttu, että sitä on vaikeaa uskoa todeksi… Heh heh heh…) Eikö tuo jo osoita. että olin oikeassa kun muistuttelin, että minua ei saa unohtaa.                                                                                                        

Siis jos ihmiset eivät osaa katsoa hännän alta, ainahan meiltä voi kysyä… Minä ainakin olen aina tiennyt että minulla on Emo-sisaruksina kaksi siskoa ja veli. Hei hetkinen, Kakaralta otettin poika-pallot pois. Onko se nyt sitten sisko vai veli???

No, minä otan torkut ja mietin asiaa sitten.

VUOSI KOTONA

Eilen tuli kuluneeksi vuosi kun muutin omaan laumaani. Minä yritin kyllä käskeä sihteerikköäni kirjoittamaan, mutta hän oli ollut leikkimässä oudon hajuisten koirien kanssa. Ne ovat kuulemma kamalan isoja, niitä sanotaan "hevosiksi", ne ovat niin isoja, että ihminen voi istua niiden sykyssä! Sitä sanotaan "ratsastamiseksi".

Pikku-Nekku vuosi sitten

 Me emme ole nyt omassa pesässä, vaan kaukana kaukana retkellä katsomassa Lili-koiraa.
Ensin meidät tietysti survottiin häkkiin ja sitten lähdettiin junalle.
Junassa on tietysti aina muitakin kissoja ja koiria, mutta nyt siellä oli häkki jossa oli lintuja! Minä olen aina luullut, että linnut lentävät, mutta ne matkustavat myös häkissä junassa!
Ne vinkuivat hassusti, ihan erilailla kuin meidän pesän ikkunan takana olevat.
Mami kysyi mitä lintuja ne ovat ja minä kuulin että täti sanoi neitikakka ja minua alkoi naurattamaan kamalasti. Marre sähähti, että se oli kakadu, ei kakka, käytä korviasi. Minä sähähdin takaisin, että miten minä voin käyttää korvia tai silmiä tai edes hengittää, kun minut on liiskattu häkin perälle!
Ei se matka oikeastaan kamala ollut, hirveän pitkä vaan.

Perillä oli Lili, joka innostui meistä aivan kamalasti. Aluksi Marre sähisi Lilille ja Lili murisi minulle. Mutta ei se meitä ketään haitannut. Minä tiesin jo, että koirille laumajärjestys on tärkeämpi kuin meille kissoille ja kun olen tottunut Marren määräilyyn, yksi koira menee samassa. Lili sanoi etten saa mennä sen mamin silitettäväksi. sekään ei haittaa, sillä minulla on oma Mami, jonka sykyssä voin olla niin paljon kuin ikinä haluan. Mutta ei minua haittaa, vaikka meidän Mami silittää Liliä! Marrea saa silittää. Ja kyllä minuakin kaikki silittävät kun Lili ei ole pesässä.
Me ollaan monesti käyneet kävelemässä ruoholla!! Aluksi minä kerroin isoon ääneen kaikesta minkä näin. Mami ei päästä meitä kahdestan ulos, ihan kuin olisimme jotain leluja jotka menevät hukkaan!! Hän käski Lilin vahtimaan minua ja itse vahti Marrea, meillä kun välillä oli eri reitit. Ja hyvin Lili vahtikin, kulki nenu minussa kiinni!!
Jatkan lisää seuraavalla kerralla ja sitten tulee kamalan paljon kuvia.
Mami pyysi toivottamaan aurinkoista Lithaa ja Hyvää Juhannusta!

HUH HELLETTÄ!!

 

Meidän pesä on ollut niin kuuma, etten ole jaksanut edes kirjottaa. Olemme Marren kanssa vain maanneet kaikki päivät ja pudotelleet karvoja. mami sanookin, että meillä on koko lattian kokoinen karvamatto.

Iltaisin ja aamuisin on jaksanut vähän leikkiä. Minun rakas keppilelu on mennyt piiloon. Se katosi sen jälkeen kun toisena yönä peräkkäin istuin kolmelta sängyn vierellä ja huusin Mamille “Leiki, leiki, leiki!!” Ehkä se tulee vielä takaisin.

Mami laittoi lisää verkkoa ikkunaan. Ennen alla oli pieni aukko josta sai pään työnnettyä ulos. Sitten meille tuli mielipide-ero mitä tarkoittaa olla sisällä. Minun mielestä riitti aivan hyvin että jätin hännän sisälle ja roikuin muuten ikkunalaudalla. Eihän sitä koskaan oltu sanottu paljonko kissaa pitää sisällä olla!! Me ollaan lähdössä retkelle katsomaan Lili-koiraa, kun ollaan ensin nukuttu muutaman kerran. Pääsen taas kävelemään nurmikolla ja mami vihjasi, että keppilelukin voi löytyä mukaan.

Marre kertoi minulle kissojen historiasta. Se oli kuullut sen Monalta joka oli kuullut emoltaan Meteltä joka oli kuullut sen Metsästäjien kesäjuhlilla.
(Siinä olikin outo tapaus. Kun Mette tuli minulle asuin alueella jossa kissojen oli helppo ja melko turvallista ulkoilla vapaana. Opetin kuitenkin Meten ja myöhemmin Monan päiväkissoiksi, eli kotiintuloaika oli yhdeksältä. Viimestään 23-24 aikaan kävin vislaamassa Meten sisälle.  Mona ei ollut öitä pois kotoa ja Mettekin vain harvoin, mutta joka ikinen heinäkuu se katosi vuorokaudeksi ja huomasin myös , että Monaa ja ikkunassa istuvaa sisäkissaa lukuunottamatta alueella ei näkynyt kissan kissaa. Kesäjuhlat joissa valehdellaan miten monta hiirtä ollaankaan pyydystetty on varmaan yhtä hyvä arvaus kuin mikä tahansa muukin.)
Aikojen alussa kun ihmistä ei vielä ollut, kissat asuivat metsissä, jopa talvella ja kovalla vesisateella!! Ruokakin piti metsästää itse. (Minä olisin varmasti hyvä metsästäjä. Olen harjoitellut jahtaamista hirmu paljon keppilelun kanssa ja jos Mami joskus unohtaa pumpulipallon vesilaatikkoon kalastan sen. Mutta en minä saattaisi syödä saalista. On karvoja ja höyheniä ja tuijottavatkin. Nillä kissoilla oli varmaan kova nälkä. Minulla ei koskaan ole ollut oikeastaan nälkä, eli en osaa sanoa kuinka nälkä pitää silloin olla.) Sitten ihmiset ilmestyivät ja niillä oli kova hätä. Hiiret ja iljettävät pennuntappajarotat söivät niiden kaikki ruuat. He miettivät mitä tehdä ja tulivat sitten pyytämään kissoilta apua ja kissat auttoivat. Kiitolliset ihmiset alkoivat rakentaa pesiä, etteivät kissat lähtisi pois ja tulivat itsekkin seuraksi asumaan. Kissat ja ihmiset pitivät toisistaan oikeen kovasti  ja kaikki olivat tyytyväisiä. Ihmisten ruoka säästyi ja pennut saivat masunsa täyteen.
Nykyisin hiiret ja rotat on metsästetty pois tai menneet kauas piiloon, en minä ainakaan ole koskaan sellaista nähnyt, lentävät ovat jäljellä ( niin minä ja Marre ainakin luulemme. Mona oli nähnyt oikeita hiiriä, mutta siitä on jo monta kesää).
Mutta ne voivat tulla takaisin. Me olemme aina valppaina ja siksi ihmiset kiitollisina täyttävät kuppimme ja tyhjentävät hiekkalaatikkomme.
Miksi minä en tiennyt tätä aiemmin? Sen voisi saada syntymälahjaksi emolta niinkuin joka kissan opuksen “101 nukkuma-asentoa” ( se oli ennen100, mutta Mette keksi uuden, kilpikonna-asennon) mutta ehkä me olemme silloin liian pieniä ymmärtämään.

PALOAUTOLLA PUUSTA

 

Minun veikka se taas hölmöili!! Minä alan olla pikkuisen kade… Illalla kun joku oli lähtenyt, se oli karannut ja juossut suoraa yyylös puuhun.Tietysti kaikkein korkeimpaan!

Yöllä puhelin soi ja kakaran Mami soittaa hädissään, että tule apuun! Mami tietysti lähti vaikka sanoikin ettei tiedä miten voisi olla avuksi.

Kakara oli ollut jo monta tuntia puussa ja itki tauotta ja sydäntäsärkevästi Sen Mami oli paniikissa kun lapsi itkee ja puuhun lenteli jatkuvalla syötöllä suuri parvi isoja lintuja räkättämään; naureskelemaan ja kiusaamaan toista hädässä. Meidän Mamit viettivät koko yön ulkona yrittäen saada veikan tulemaan alas, hakivat kerran siskonkin jos se saisi veikan tulemaan alas tai komentaisi sitä (sisko on johtaja). Mutta veikka pysyi puussa periaatteella “Kun puuhun olen kiivennyt, puussa olen”. Pesi jopa naamansa. Aamulla sitten soitettiin palokunta apuun. Sieltä oltiin sanottu etteivät he hae aikuisia kissoja alas, pentuja vain. Niinpä soittava ihminen oli pikkuisen narrannut ja sanonut sen olevan pentu. Mamit pysyivät tarinassa ja sanoivat Kakaran olevan puoli vuotta. Höh, minun mielestä Kakara on samanikäinen kuin minä, sillä muistan kun olimme yhdessä ihan pieniä. Jos minä sitten erehdyn…

Paloautot ovat yhtä isoja kuin juna, tai talo, ja ne sanovat pii-paa-pii-paa, olen kuullut sellaisen äänen monesti. Ajatella, niin monta kissaa on jäänyt puuhun!! Paloautoihmiset, niitä sanotaan palomiehiksi kertoivat kauhujuttuja. Kerran eräs kissa oli pelännyt niin paljon, että oli lähtenyt karkuun ja pudonnut 30m (ei ollut loukkaantunut). Kakara ei pelännyt. Sitä kiinnosti tapahtumat kamalasti ja se meni hyvälle oksalle odottamaan korissa nousevia palomiehiä. Se melkein ehti hypätä itse koriin, mutta toinen miehistä otti ja laittoi sen kassiin. Kakaran Mami kiitteli palomiehiä kyyneleet silmissä.

Se tapahtui toissa yönä ja eilen aamulla.Sen jälkeen Kakara on kytännyt ovella jos pääsisi taas livahtamaan. Kerran ainakin Mami on joutunut juokseen sen perään, mutta silloin alovi oli onneksi kiinni. Talonväki muistaa sen kyllä sulkea kunnolla, mutta nähtävästi neljän huoneiston kaikkien vieraiden kaaliin sitä ei saa millään mahtumaan!!!!!!!!!!

Meillä kiipeillään vain tähän malliin. Mami pesi maton ja Marre näytti minulle hienon tempun. (Pentuna sen mielestä hännän jahtaaminen liikkuvalla oven karmilla oli hauskaa. Siinä oli jo vähän extreamea.) Täytyihän minunkin kokeilla.

Mami toivoo, turhaan, minun jo pikkuhiljaa kyllästyvän keppileikkiin. Se alkoi mutista jotain sellaista, kun löysi aamulla vierestään minun lisäksi kepin. Muutenkin hänellä on aivan turhanaikaisia tekosyitä, “ pitäisi syödä”, “täytyy alkaa nukkumaan” tai vaikkapa “olisi pakko päästä vesilaatikolle”…

---

        KESKUSTELU

Usein ihmiset, varsinkin sellaiset joilla ei ole lemmikkiä, naureskelevat kun kerron jutelleeni kissan kanssa. “Ai,vastasko se muka” ja vastaavaa ylenkatseista tuhahtelua. No joo, tietenkään eläimet eivät osaa jutella ihmisten kielellä. Vaikeinta on saada ne kuuntelemaan. Ja niille itsellen on hirveän tärkeätä saada kerrotuksi jännittävät tapahtumat ja paras tilanne on silloin kun toinen ihminen saa tulkattua ettei mitään jää epäselväksi. Kun kerran olin “kotona” viettämässä joulua, heräsin eräänä aamuna siihen kun Mona jatkuvasti hipsi luonani. Nousin, mutta kattipaha jatkoi haahuiluaan. Äitini kertoi päästäneensä Monan ulos ja siellä harakkaparvi oli kiusannut sitä. Äitini oli ajanut ne pois (avannut oven) ja pelastanut Monan, mistä se oli hyvin kiitollinen. Kun minä sain asian tietooni, Mona rauhoittui heti. Monan emolla oli tapana kertoilla minulle pitkiä tarinoita tuijottaen silmiin ja heilutellen korviaan. Koska en osannut niin hyvin kissaa, minä vain nyökyttelin ja sanoin väliin “oho”, “ihanko totta” ja muuta sen sellaista. Tunsin itseni melkoisen tyhmäksi.
Tästä ei minkäänlainen skeptikko voi väittää, etteikö tämä ollut oikea keskustelu.
Marre istuu tuolilla avonaisen ikkunan alla.
-“Mitä sää katot?”
-“Gäg-gäg-gäg-gäg”
-“Ai lintua. Missä se on?”
-“Uu-uuh”
-“Emmää nää. Missä se on?”
-“Urh-huu-uu”
-“Ai tuolla. Nyt nään”
-“Buh”
Tietysti lemmikin kanssa jutteleminen on meille lemmikinomistajille päivän selvä asia.

                                                                 

PALJON ONNEA, NEKKU!

Minulla oli 3. päivä yksivuotissynttärit!! Mami lauloi minulle aamulla, minä kuuntelin kohteliaasti vaikka olen itse paljon parempi laulaja. Mami ei edes osannut laulaa urrrrkrrria. Mutta parhaansa tietysti yritti.

Tuossa ylhäällä on kuva minusta Marren kanssa 11 kuukautisena ja vieressä 8-9 viikkoisena. Enkö olekin kasvanut!! Ja tuo pikkupentukuva on otettu sinä päivänä kun tulin tänne. olin silloin vajaa 7 vko:a. Mami on kertonut, että joutui ottamaan minut liian nuorena, koska elämäni oli vaarassa.

Minä osasin pestä vain naaman ja tassut ja minun takapuoleni kuulemma haisi. Silloin Marre otti minun pesun omaksi hommakseen, vaikka sanoin että osaa ite, osaa ite. Vielä nytkin pesemme toisiamme, mutta se on rakkauden osoitus, ei siksi ettemme osaisi.

Mami paistoi synttäriruuaksi kanaa, vaikka minusta luiden varastaminen oli paljon hauskempaa. Ja jälkkäriksi saimme jäätelöä!! Namnamnam.

Mami pyysi kertomaan että Microsoftin sivulta löytyy ilmainen ohjelma nimeltä “Writer”, joka on tarkoitettu blogien tekoon. Mami latasi sen minulle ja tämä on paljon helpompaa ja nopeampaa, jopa hauskempaa.

Nyt kun olen ikäloppu vanhus lähden päikkäreille.

---

Kun aloitin tämän blogin tarkoituksena oli kertoa kissanpennun ensimmäisestä vuodesta. Minkä ikäisenä mitäkin tapahtuu niin ruumiillisen ja henkisenkin kasvun puolella ja lopettaa tämä sitten kun Nekku täyttää vuoden. Mutta en minä taida lopettaa. Nekku ja Marre jatkavat varmasti koheltamista välittämättä pätkääkään päivämääristä saati ikävuosista.
Sen verran tämä muuttuu, ettei tämä ole enää pelkästään Nekun päiväkirja. Kirjoitan silloin tällöin myös muista kissoista. Epäilemättä eniten Marren “isosta siskosta” Monasta ja sen emosta Metestä, jotka ovat jo Ikuisen Kesän-maassa. Olen myös tavannut melkoisia kissa persoonallisuuksia ja kuullut erikoisista tapahtumisista.
Hyvää kevättä kaikille, toivottavat ,&

ILMAPALLOJA

Mami teki kauhean ison homman, siirsi kuvia Picasan verkkoon, että sai tänne kuvia meistä. Jos joku keksii miksen saa tänne kuvai suoraan, kerro pliiss.. Olen vain pieni kissa ja haluan leikkiä enkä miettiä tietsikkaa.
Mami toi kotiin hassuja palloja. Niihin piti puhaltaa ilmaa. Minä en niistä kamalasti välittänyt, mutta Marre ei voinut vastustaa. Se kierteli ja kaarteli, otti solmukohdan suuhunsa ja täppäili tassulla.
Se jaksoi leikkiä melkein tunnin yhtä soittoa.
Kun se myöhemmin jatkoi leikkiä kuului iso POKS. Ja pallo oli poissa!! Oli vain pini kumipalanen. Luulimme että Mami moittii meitä taas kun rikoimme pallon, mutta kumma kyllä hän vain nauroi ja käski leikkiä toisella pallolla.
Marre mietti, että mitä oikein tapahtui, johtuikohan se kynnestä ja meni toisen pallon luo ja kokeili sitä kynnellä ja taas kuului POKS!

Kyllä se kynnestä johtui. Hyvä kun saimme sen selväksi. Eikä sen jälkeen ole mennyt rikki kuin yksi pallo.
Minä olen jäänyt koukkuun keppileikkiin. Kepissä on kulkunen ja naru jonka päässä on tupsu. Sitten Mami heiluttaa keppiä ja minä otan tupsun kiinni.Sitten vien kepin piiloon. Ja tuon tietysti pian takaisin koska haluan leikkiä uudelleen. ja uudelleen. Ja uudelleen. Ja sitten vielä vähän. Yhtenä iltana kuljin narun kanssa mamin perässä ja pyysin että leikitään. LEIKITÄÄN. LEIKITÄÄN. LEIKITÄÄN.
Joskus luulen Mamin hukanneen korvansa, sillä vaikka sanon asian monesti ja aina kovemmalla äänellä, mitään ei tapahdu. Kyllähän ihmisenkin täytyisi ymmärtää kun asian sanoo kovaa ja yksinkertaisesti.

Minä en sitten saakkaan hiirtä synttärilahjaksi. Mutta kärpäsen sain. Meistä oli tosi kiva leikkiä sen kanssa, mutta sitten Marre vahingossa söi sen.
Minulla tuli eka kertaa oksu (karvapallo) ja Mami kehui kamalasti kun olin tehnyt sen hiekkalaatikon reunalle. Minä nyt satuin olemaan siinä.Vaikka järkytyin silloin kun Marrelta tuli niin kamalasti, oli hyvä että näin, olisin varmaan muuten luullut kuolevani.
Mutta nyt täytyy jo lähteä kysymään alkaisiko Mami ninun kanssa keppileikkiä!